< Ajankohtaista
28.06.2018

Sipoon kunta osallistui kampanjaan Luontolahjani satavuotiaalle

Sipoon kunta on osallistunut kampanjaan Luontolahjani satavuotiaalle.

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi avattiin Luontolahjani satavuotiaalle -kampanja, jossa maaomistajia kannustettiin perustamaan omalle maalleen luonnonsuojelualue. Suojelu tapahtui vapaaehtoisesti ja ilman korvausta. Kampanja koski kaikkia yksityisiä maanomistajia, myös yrityksiä, säätiöitä ja kuntia.

Valtio halusi kannustaa myös kuntia, seurakuntia tai muita yleishyödyllisiä toimijoita suojelemaan omia maitaan itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Kampanja oli kertaluonteinen ja toteutettiin vuoden 2017 aikana. Kampanjan tavoitteena oli saada jokaiseen maakuntaan vähintään 100 hehtaaria uusia maanomistajan omistukseen jääviä, pysyviä suojelualueita.

Valtio on sitoutunut tuplaamaan yksityisten suojeleman pinta-alan omilta mailtaan (1 800 ha asti). Julkisyhteisöjen tekemät lahjoitukset eivät kuitenkaan lisää valtion suojelupanosta kampanjassa.

Sipoon kunnan kehitys- ja kaavoituskeskus teki valtuustolle esityksen suojelualueesta syksyllä 2017 ja kohdealueiksi on valtuuston 13.11.2017 (KV § 109) päätöksellä valittu Pilvijärven luonnonsuojelualueeseen rajautuvat METSO-kohteet, Pilvijärvi läntinen ja Pilvijärvi lounainen (ks: liite). Pilvijärven läntinen metsä- Västra Molnträskskogen -luonnonsuojelualue on perustettu kesäkuussa 2018.


Suojelualue rajoittuu Pilvijärven uimaranta-alueeseen.

Lisätietoja:

Sipoon kunta, Kehitys- ja kaavoituskeskus, yleiskaavapäällikkö Kaisa Jama, kaisa.jama@sipoo.fi puh. 040 191 4521 tai Uudenmaan ELY-keskus, Luonnon- ja vesiensuojeluyksikkö, Jani Seppälä, jani.seppala@ely-keskus.fi puh. 0295 021 461 ja http://www.luontolahjani.fi/


Viimeksi muokattu
28.06.2018