< Ajankohtaista
28.11.2017

Sipoon kunta lisää jouluvaloja kuntalaisten toiveesta

Sipoon kunta lisää jouluvaloja kuntalaisten toiveesta
Joulun ajan valaistuksesta kerättiin kuntalaisten toiveita tammikuussa järjestetyllä asukaskyselyllä. Lähes kaikki kyselyyn vastanneet toivoivat lisää jouluvaloja. Kyselyn perusteella uusia valoja asennetaan niin Nikkilään kuin Söderkullaankin täydentämään viime vuoden palettia.

Valopuiden, Nikkilän Ison Kylätien lumihiutale-valokuvioiden sekä Söderkullan katuvalaisimissa roikkuvien jääpuikkoverhojen seuraksi tulee uusia valoja, jotka on valittu asukastoiveiden perusteella. Joulun ajan valaistuksen tavoitteena on tuoda valoa ja iloa vuoden pimeimpään aikaan.

Edellisen vuoden tapaan jouluvaloja on tänä talvena asennettu niin Nikkilään kuin Söderkullaankin. Molempiin tuodaan myös aivan uusia valoja. Söderkullan viimevuotiset jouluvalot Amiraalintien kiertoliittymän läheisyydessä sekä Amiraalintien mänty ja palvelutalo Lindan kuusi syttyvät jälleen tänä jouluna. Tämän lisäksi Amiraalintien liikenneympyrää tulee koristamaan valurautainen kuusi jouluvaloineen. Myös Pähkinälehdon liittymä Graniittitiellä saa jouluvalot.

Nikkilää menneinä talvina ovat koristaneet Iso Kylätien lumihiutale-valokuviot, Kuntalan edessä oleva valaistu tammi ja joulukuusi sekä Segrispuiston leikkipuiston valaistut puut. Kuntalan, Aravatalon ja Artturin ikkunoissa loistavat adventtikyntteliköt jokavuotiseen tapaan. Asukaskyselystä saatujen palautteiden perusteella jouluvaloja ehdotettiin muun muassa Nikkilään kahden eri liikenneympyrän välille ja Iso Kylätien kirkon puoleiselle osuudelle.

Tänä vuonna Nikkiläntien liikenneympyröiden välisen osuuden valopylväitä tulevat koristamaan valaistut joulupallot. Lisäksi uutena kohteena on yhteistyössä paikallisen energiayhtiön Keravan Energian kanssa toteutettu Brobölentiellä sijaitsevan vanhan muuntamon valaistus. Muuntamo, josta käytetään myös nimeä Jokilaakson torni, on vuonna 2012 sisältä kokonaan restauroitu ja yhä Keravan Energian käytössä. Sipoon kunta ja muuntamon omistaja Keravan Energia kokivat tärkeäksi tuoda arvokkaalla jouluvalaistuksella näkyvyyttä kauniille vanhalle rakennukselle pitkänä pimeänä aikana.

Tänä vuonna kunnan kiinteistöissä ja ulkoalueilla siirrytään yhtenäisiin päivämääriin, jolloin jouluvalot laitetaan päälle ja sammutetaan. Kaikki kunnan jouluvalot tullaan laittamaan päälle perjantaina 1.12.2017. Osa jouluvaloista, kuten Kuntalan edessä oleva joulukuusi sekä Iso Kylätien lumihiutale-valokuviot valaisevat 12.1.2018 asti. Pimeän ajan valaistuksesta Jokilaakson torni, Nikkiläntien liikenneympyröiden väliset valaistut pallot sekä kaikki valopuut saavat palaa lähes koko talviajan, joulukuulta helmikuun loppuun, tuoden valoa pimeään talveen.

Lisätietoja:
Riikka Virta, yhdyskuntamuotoilija, puh. 09 2353 6814, riikka.virta@sipoo.fi
Mari Kosonen, kunnanpuutarhuri, puh. 09 2353 6873, mari.kosonen@sipoo.fi


Viimeksi muokattu
28.11.2017