< Ajankohtaista
10.01.2018

Sipoon kunta kiittää Gumbostrandin koulupalon ensisammuttajia

Kun Gumbostrands skola syttyi tuleen varhain hiljaisena uudenvuodenpäivänä, olisivat vahingot voineet olla nykyistä suuremmat ilman kahden miehen nopeaa toimintaa. Sipoon kunta muistaa lahjakortilla Keaton Isakssonia ja Harri Hagmania, jotka havaitsivat liekit, hälyttivät apua ja pyrkivät pitämään liekit aisoissa lumen avulla.

Isaksson ja Hagman huomasivat palon ajaessaan autolla koulun ohi. Hiljaisena pyhäaamuna ei kylällä näkynyt muita liikkujia.

–Jos Isaksson ja Hagman eivät olisi havainneet paloa juuri tuolloin, olisi koko koulu voinut tuhoutua palossa. Kiitämme heitä ansiokkaasta toiminnasta. Kiitokset kuuluvat myös Gumbo FBK:lle, joka oli nopeasti paikalla sammutustoimissa, kunnanjohtaja Mikael Grannas sanoo.

Vain pieni osa koulusta vahingoittui tulipalossa. Koulutoimintaa on voitu jatkaa lähes normaalisti Gumbostrandin koulussa joululoman jälkeen.

Rakennusinsinööri Rainer Långsjö kertoo, että Isaksson ja Hagman saavat kiitoksena lahjakortit Söderkullan kartanoon.

-Ajattelimme kunnan Toimitilat-yksikössä, että palon ensimmäisenä havainneita olisi hyvä muistaa tavalla tai toisella. Meiltä säästyi paljon rahaa, aikaa ja vaivaa, kun palo havaittiin nopeasti, Långsjö sanoo.

Myös Gumbostrands skola on kiittänyt Isakssonia ja Hagmania sekä Gumbo FBK:ta. Ruotsinkielinen Gumbostrands skola on ala-aste Sipoon Gumbostrandissa. Koulussa on yhteensä 53 oppilasta ja esikoululaista. Puinen koulurakennus on otettu koulukäyttöön vuonna 1919. Koulu viettää ensi vuonna 100-vuotisjuhlaa.

Lisätiedot:
Rakennusinsinööri Rainer Långsjö, puh. 050 321 8909, rainer.langsjo@sipoo.fi


Viimeksi muokattu
10.01.2018