< Ajankohtaista
19.12.2018

Sipoon nopea kasvu heijastuu rakennuskantaan

Sipoon nopea kasvu heijastuu rakennuskantaan
Sipoon nopea kasvuvauhti heijastuu väestönlisäyksen lisäksi myös rakennuskantaan. Tämä ilmenee Sipoo numeroina 2017 -tilastoraportista, joka kuvaa Sipoon kunnan kehityksen 2000-luvulla.

Viime vuosien aikana esimerkiksi kerrostaloasuntojen osuus asunnoista on kasvanut. Vuonna 2017 asunnoista 24 prosenttia oli kerrostaloissa, kun vielä vuonna 2010 kerrostaloissa sijaitsi vajaat 19 prosenttia asunnoista. Pääosa asunnoista on edelleen erillisissä pientaloissa, kuten omakotitaloissa. Vuonna 2017 asunnoista 68 prosenttia sijaitsi erillisissä pientaloissa ja 7 prosenttia rivi- tai ketjutaloissa.

Asunnot talotyypin mukaan 2017: Vuonna 2017 asunnoista 24 prosenttia oli kerrostaloissa, kun vielä vuonna 2010 kerrostaloissa sijaitsi vajaat 19 prosenttia asunnoista. Pääosa asunnoista on edelleen erillisissä pientaloissa, kuten omakotitaloissa. Vuonna 2017 asunnoista 68 prosenttia sijaitsi erillisissä pientaloissa ja 7 prosenttia rivi- tai ketjutaloissa.

Vuokra-asumisen osuus on kasvanut. Vuoden 2017 lopussa Sipoossa oli yhteensä 9 133 asuntoa, joista 1 494 oli vuokra-asuntoja (16,4 prosenttia). Vuonna 2010 oli yhteensä 7 895 asuntoa, vuokra-asuntoja 13,1 prosenttia.

Myös rakennusten määrä on kasvanut Sipoossa. Vuodesta 2010 vuoteen 2017 Sipoon rakennuskanta kasvoi 675 rakennuksella (9 prosenttia). Vuonna 2017 Sipoossa oli yhteensä 7 832 rakennusta (kesämökit ja maatalousrakennukset eivät pääsääntöisesti sisälly rakennuskantaan). Rakennuksista erillisiä pientaloja oli 6 440, rivi- ja ketjutaloja 137 ja kerrostaloja 125.

Moni muutti pääkaupunkiseudulta

Vuosina 2015–2017 Sipoon väkiluku kasvoi 1 276 hengellä (6,7 prosenttia). Suuri osa kasvusta suuntautui Söderkullaan. Vuonna 2017 runsaat puolet kuntaan muuttaneista tuli pääkaupunkiseudulta.

Tilastoraportista käy myös ilmi, että vieraskielisten määrä kasvaa. Vuoden 2017 lopussa Sipoossa asui 20 310 henkilöä, joista 951 vieraskielistä (4,7 prosenttia).

Työpaikkojen määrä lisääntyi

Vuodesta 2010 vuoteen 2016 Sipoossa sijaitsevien työpaikkojen määrä lisääntyi 655 työpaikalla (13 prosenttia). Vuoden 2016 lopussa Sipoossa oli 5 697 työpaikkaa. Työlliseen työvoimaan kuului 9 459 henkilöä. Yhä useampi sipoolainen työskentelee kuitenkin kunnan ulkopuolella. Vuonna 2016 vain joka kolmas sipoolainen työskenteli Sipoossa.

Sipoolaisten työpaikkojen sijainti 2017: Muut kunnat 4 prosenttia, Porvoo 5 prosenttia, Vantaa 15 prosenttia, Espoo 4 prosenttia, Helsinki 35 prosenttia, Kerava 3 prosenttia, Tuusula 2 prosenttia, Järvenpää 2 prosenttia, Sipoo 30 prosenttia.

Sipoo numeroina 2017 -tilastoraportti on laadittu Tilastokeskuksen tilastotietojen perusteella. Voit tutustua tästä linkistä koko tilastoraporttiin Sipoo numeroina 2017 (pdf).


Viimeksi muokattu
19.12.2018