< Ajankohtaista
01.07.2019

Nikkilän Sydämen laajennuksen rakentaminen on aloitettu

Nikkilän Sydämen sivistyskeskuksen laajennuksen rakennushanke on alkanut kesäkuun alussa. Nikkilän Sydämen sivistyskeskuksen laajennuksen työmaa-alue on nyt rajattu. Voit tutustua työmaa-alueeseen kartta-kuvasta (alla). Huomaathan, että joitakin kulkureittejä on jouduttu sulkemaan. Turvalliset kulkureitit on merkitty työmaa-alueen ympärille, ja niitä pyydetään noudattamaan. Pahoittelemme työmaasta aiheutuvia mahdollisia häiriöitä.

Kartalla on rajattu työmaa-alue Nikkilän Sydämen luoteispuolelle, työmaa-alue ulottuu Pikkusydämen työmaalle saakka. Työmaa-alueen läpi ei pääse kulkemaan, mutta sen voi kiertää esimerkiksi Pohjoisen koulutien kautta tai Eteläisen koulutien kautta.

Rakennushanke ei tule estämään koulun toimintaa vaan koululaisten lukuvuosi alkaa normaalisti elokuussa 2019. Sivistyskeskuksen laajennuksen on suunniteltu valmistuvan keväällä 2021.

Nikkilän Sydämen laajennuksella vastataan Nikkilän asukasmäärän kasvun myötä lisääntyvään oppilasmäärään ja koulutilojen tarpeeseen. Laajennettuun sivistyskeskukseen on määrä rakentaa liikuntasali sekä tilat alakoulun oppilaille. Uudet tilat tulevat nykyisen koulurakennuksen luoteispuolelle.

Rakennushankkeessa toteutettavat tilat on suunniteltu koulujen tarpeita kuunnellen. Laajennuksen valmistumisen jälkeen uusien tilojen käyttäjiksi on suunniteltu myös muita toimijoita, kuten kansalaisopisto, nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntapalvelut sekä eri järjestöt ja yhdistykset. Laajennuksen rakentamisen yhteydessä toteutetaan lisäksi piha- ja pysäköintialueita koulurakennuksen lähiympäristöön.

Pääset tutustumaan Sipoon eri rakennushankkeisiin netti-sivuilta sipoorakentaajakehittaa.fi.

Nikkilän Sydän ja työmaa-aitaa, kaivinkone kaivaa maata


Viimeksi muokattu
01.07.2019
tagit: koulut