Kuulutukset

Valtuusto on 28.1.2019 päättänyt, että vuonna 2019 kunnan kuulutukset ja rekrytointi-ilmoitukset julkaistaan kunnan nettisivuilla. 

Vuonna 2019 Sipoon Sanomat ja Östnyland ovat kunnan virallisia ilmoituslehtiä, joissa julkaistaan sellaiset kuulutukset, jotka lain mukaan on kuulutettava lehdissä. Kuuluttava viranomainen voi tapauskohtaisesti päättää myös kuulutusten ja ilmoitusten julkaisemisesta muissa medioissa.

Muiden toimijoiden kuulutukset löydät täältä.

På svenska

RSS
01.08.2012

G17 Linnanpellon osayleiskaavan ehdotus nähtäville

Kaava-alue käsittää Linnanpellon kylätaajaman alueen Koillis-Sipoossa. Suunnittelualue noudattaa Linnanpellon kylän rajoja rajoittuen Pornaisten kuntaan, Porvoon kaupunkiin sekä Herralan, Nikkilän ja Paippisten kyliin.
01.08.2012

Joensuun venesataman (kaava S 19 C) valmisteluaineisto nähtäville

Joensuun venesataman valmisteluaineisto on esillä kaavanäyttelyssä ke 15.8.2012 klo 14 – 19 Söderkullan kirjastolla (os. Amiraalintie 2). Esillä on kaavan valmisteluaineistoa, kuten kaavaluonnos ja -selostus, valokuvia suunnittelualueesta ja selvityskarttoja. Näyttelyn yhteydessä voi antaa palautetta suullisesti tai kirjallisesti kaavan jatkokehittämistä varten. Tervetuloa!
11.07.2012

Maa-aineslupahakemus

Seuraava maa-aineslupahakemus on vireillä Sipoon kunnan tekniikka- ja ympäristövaliokunnan ympäristönsuojelujaostossa: Rudus Oy hakee maa-aineslain (555/81) mukaista lupaa maa-ainesten ottamiseen kymmeneksi vuodeksi Sipoon kunnan Boxin kylässä kiinteistöillä RN:o 2:52, 1:44 ja 1:29.
11.07.2012

Vireillä Sipoon kunnan rakennusvalvonnassa

Seuraava suunnittelutarveratkaisuhakemus on jätetty tekniikka- ja ympäristövaliokunnan lupajaostolle.
27.06.2012

Hyväksyttyjä asemakaavoja

Valtuusto on päätöksillään 18.6.2012 § 60 ja § 61 hyväksynyt Kartanonrinteen (kaava NG 5) ja Taasjärvi III (kaava T 5) asemakaavat.
27.06.2012

Valmisbetonitehtaan ympäristölupahakemus

Rudus Oy hakee ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n mukaista ympäristölupaa
21.06.2012

Murskauslaitoksen ympäristölupahakemus

Maarakennusliike Lehtonen Oy hakee ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n mukaista ympäristölupaa kallionlouhinnalle, murskaukselle ja rikottamiselle Sipoon kunnan Martinkylässä, Keravantien varressa olevalla Bastukärrin asemakaava-alueen korttelialueilla 700-1, 701-1, 701-2 ja 702-2.
13.06.2012

Kunnan palvelut kesällä 2012

Kunnanviraston toimistot ja kunnan kassa ovat suljettuina 2.–28.7.2012.
06.06.2012

Immersbyn osayleiskaava vireille

Osayleiskaavan lähtökohtia esitellään avoimessa yleisötilaisuudessa tiistaina 19.6.2012 klo 17:30 – 19 Immersbyn VPK-talolla, Immersbyntie 578.

Arkisto

2019 (57)

2018 (89)

2017 (69)

2016 (63)

2015 (70)

2014 (97)

2013 (88)

2012 (113)

2011 (81)

2010 (78)

2009 (1)

tagit