< Ajankohtaista
15.05.2013

Jukka Paavilainen Rosk’n Rollin toimitusjohtajaksi

Diplomi-insinööri Jukka Paavilainen, 58 v, on valittu uuden Rosk’n Rollin toimitusjohtajaksi. Valinnan suorittivat Rosk’n Roll Oy Ab:n (RR) ja Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n (IUJ) hallitukset yhteisesti.

RR ja IUJ ovat yhdistymässä 1.1.2014, ja uuden yhtiön, jonka nimi tulee olemaan Rosk’n Roll, hallituksen tulee vielä aikanaan vahvistaa toimitusjohtajan valinta.

RR:n ja IUJ:n omistajakuntien hyväksymän fuusiosopimuksen mukaan toimitusjohtajaksi oli kaavailtu IUJ:n nykyistä toimitusjohtajaa Juha-Heikki Tanskasta, mutta hän siirtyy syyskuussa 2013 Pakkausalan ympäristörekisterin toimitusjohtajaksi.

Jukka Paavilainen aloittaa työn 5.8.2013. Aluksi hän toimii fuusiojohtajan nimikkeellä ja johtaa fuusioprosessia. Hänen pääasiallinen työpisteensä tulee sijaitsemaan Munkkaan jätekeskuksessa Lohjalla. Stig Lönnqvist jatkaa vanhan RR:n toimitusjohtajana kunnes uuden RR:n hallitus on vahvistanut Paavilaisen nimityksen. Vesa Heikkonen, joka nyt toimii IUJ:n kehityspäällikkönä, tulee vastaavasti toimimaan IUJ:n toimitusjohtajana Tanskasen siirryttyä uuden työnantajan palvelukseen.

Jukka Paavilainen toimii nyt konsulttiyhtiö FCG:ssä jätehuollon toimialajohtajana. Sitä ennen hän toimi 13 vuotta YTV:n, nykyisen HSY:n, jätehuoltolaitoksessa kehittämisjohtajana ja linjajohtajana.

”Otan vastaan uuden tehtävän erittäin innostuneena ja motivoituneena”, sanoo Paavilainen. ”Molemmat yhtiöt ovat hyvässä kunnossa, ja fuusio tuo paljon uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Erityisesti minua miellyttää se, että voin aluksi keskittyä hyvin työlääseen fuusioprosessiin ilman toimitusjohtajan rutiinitehtäviä”.

Lisätiedot:
Ulla Lindström-Dahl, RR:n hallituksen puheenjohtaja, puh. 050-561 8530

Matti Nuutti, IUJ:n hallituksen puheenjohtaja, puh. 0400-502 282

 


Viimeksi muokattu
07.12.2018