< Ajankohtaista
02.10.2013

Sipoon kunta aloittaa energiansäästöviikonperinteensä omilla kampanjajulisteilla

Sipoon kunta osallistuu ensimmäistä kertaa Motivan valtakunnalliselle energiansäästöviikolle, jota vietetään viikolla 41. Sipoossa energiasäästöviikon kampanja näkyy Kuntalassa, jonka työntekijät osallistuvat kampanjaan.

Sipoon kunta on yksi tämän vuoden vajaasta 300 osallistujasta. Sipoo antoi tämän vuoden lupaukseksi Säästää, Innostua, Perehtyä, Oppia ja Osata.

Sipoon oma Energiansäästöviikkokampanja keskittyy työpisteiden sähkölaitteiden käyttötapoihin. ”On tärkeää, että laitteiden sammuttamisesta huolehditaan työpäivän päätyttyä. Lepovirroista voi tulla vuoden aikana samansuuruinen lasku kuin itse laitteen käytöstä työpäivän aikana” toteaa uusi energia-asiantuntija Tiina Seppälä.

Kuntalan henkilöstölle suunnatussa avaustilaisuudessa maanantaina 7.10.2013 julkaistaan Sipoon omat energiansäästöviikonkampanjajulisteet, joissa mm. kunnanjohtaja Mikael Grannas haastaa muutkin mukaan energiasäästötalkoisiin. Kunnanjohtaja Grannaksen esiintyminen heijastaa Sipoon uutta suuntaa kokonaisvaltaiseen kunnankehittämiseen myös energiansäästön saralla. ”Näemme, että johdon asenne on ratkaiseva” kommentoi julistehankkeesta tekninen johtaja Ilari Myllyvirta. Yhteishenkeä lisätään erillisillä haastetehtävillä, jotka pureutuvat energiansäästöviikon muihin teemoihin kuten lämpimän vedenkäyttö, kodin energiankulutus, kierrättäminen, ruokatottumukset tai liikkuminen.

Vuonna 2014 energiansäästöviikon viettämistä kaavaillaan laajennettavaksi kunnan kouluihin ja päiväkoteihin, julisteetkin saavat jatkoa. Energiansäästöviikon jälkeen on tarkoitus aloittaa energiasäästön kokonaisvaltainen suunnittelu kaikkiin kunnan kiinteistöihin.

Lisätietoja: tekninen johtaja Ilari Myllyvirta ilari.myllyvirta@sipoo.fi puh. 09 2353 6800 ja energia-asiantuntija Tiina Seppälä tiina.seppala@sipoo.fi puh. 09 2353 6942

 


Viimeksi muokattu
17.01.2014