< Ajankohtaista
13.02.2019

Sipoo avaa valtuuston kyselytunnin kuntalaiskysymyksille

Valtuuston kyselytunnille otetaan jatkossa kysymyksiä kuntalaisilta. Ensimmäinen kuntalaisille avoin kyselytunti järjestetään ennen valtuuston kokousta 25.2.2019 klo 17.00-17.30.

Sipoon kunta otti käyttöön valtuuston kyselytunnin syksyllä 2018. Tähän saakka valtuutetut ovat voineet esittää kysymyksiä kyselytunnille, jossa he ovat saaneet kysymyksiinsä ennakkoon valmisteltuja vastauksia kunnan johtavilta virkamiehiltä. Valtuuston puheenjohtaja Heikki Vestman kertoo, että nyt kysymyksiä voivat lähettää myös kuntalaiset.

– Ihmisten kuunteleminen on meidän päättäjien tärkeimpiä tehtäviä. Tämä aika vaatii entistä suorempien vaikutusmahdollisuuksien sekä avoimuuden lisäämistä. Toivon, että tästä uudesta mahdollisuudesta kysyä ja vaikuttaa, on ihmisille ja kunnalle hyötyä, Vestman sanoo.

Selkeät ja yksilöidyt kysymykset ensimmäiselle kyselytunnille tulee lähettää kuntaan 18.2.2019 klo 10 mennessä osoitteeseen hallintotiimiforvaltningsteamet@sipoo.fi.

Valtuuston puheenjohtaja valitsee kyselytunnille 3-4 kysymystä, joihin virkamiehet vastaavat kyselytunnilla suullisesti. Kysyjän on myös oltava itse paikalla kyselytunnilla esittämässä kysymys. Jos kaikki kysymykset eivät mahdu kyselytunnille, vastataan ylijääviin kysymyksiin sähköpostitse tai ne siirretään seuraavalle kyselytunnille.

Helmikuun kyselytunnilla vastataan kuntalaiskysymyksiin kello 17-17.30 ja valtuutettujen kysymyksiin klo 17.30-18.00. Kyselytuntia ja maanantain 25.2.2019 valtuuston kokousta voi seurata suorana verkossa Sipoon kunnan Youtube-kanavalla.

Lisätiedot:

Valtuuston puheenjohtaja Heikki Vestman, 040 507 0757, heikki.vestman@sipoo.fi
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaj Lindqvist, puh. 0500 703 116, kaj.lindqvist@sipoo.fi
Hallintopäällikkö Lilian Andergård-Stenstrand, 040 662 8922, lilian.andergard-stenstrand@sipoo.fi


Viimeksi muokattu
13.02.2019