Asemakaavan muutos

Opintien asemakaavamuutosalue sijaitsee Söderkullan keskustan pohjoispuolella. Suunnittelualueella sijaitsee käytöstä poistunut ruotsinkielinen koulu, Söderkulla Skolan, joka puretaan. Maaniityn päiväkoti on juuri purettu alueelta.  Suunnittelualueeseen kuuluu lisäksi puistoa, leikkikenttä ja Amiraalintien katualuetta. Amiraalintien itäpuolelta suunnittelualueeseen kuuluu palvelutalo Linda, ja sitä ympäröivä viheralue. Suunnittelualueen pohjoisosista on otettu mukaan kolme omakotitalokorttelia, joiden asemakaava päivitetään toteutuneen tilanteen mukaiseksi, ja joiden täydennysrakentamisen mahdollisuuksia tutkitaan asukkaiden kanssa yhteistyössä.

 

 

S26 Opintien asemakaavan ilmakuva

Missä mennään nyt

Asemakaavan ehdotusvaihetta valmistellaan.

Valmisteluvaihe

Asemakaavaluonnos oli maankäyttö- ja rakennuslain 62 § ja -asetuksen 30 § mukaisesti nähtävillä 15.12.2023 – 2.2.2024 SipooInfo Nikkilässä (Pohjoinen Koulutie 2), sekä SipooInfo Söderkullassa (Amiraalintie 2).

Mahdolliset mielipiteet kaavaluonnoksesta tuli toimittaa kirjallisesti 2.2.2024 mennessä.

Yleisötilaisuus

Kaavaluonnos oli esillä yleisötilaisuudessa, jossa suunnittelijat olivat tavattavissa keskiviikkona 10.1.2024 klo 17.00–19.30 välisenä aikana Söderkullan kirjaston aulassa (Amiraalintie 2).

Valmisteluvaiheen kaava-aineisto

Kuulutus nähtävilläolosta 15.12.2023 (pdf)

Kaavakartta (pdf)

Kaavaselostus (pdf)

Selostuksen liitteet:

Liite 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (pdf)

Liite 2. Asemakaavakartan pienennös (pdf)

Liite 3. Asemakaavan merkinnät ja määräykset (pdf)

Liite 4. Havainnekuva (pdf)

Liite 5. Rakennettavuusselvitys (pdf)

Liite 6. Söderkullan liikenteellinen tarkastelu (pdf)

Liite 7. Karttakyselyn tulokset (pdf)

Liite 8. Vastineraportti (pdf)

Liittyminen hankkeen sähköpostilistalle

Asemakaavahankkeen etenemisestä tiedotetaan myös sähköpostitse. Liity jakeluun välittämällä sähköpostiosoitteesi alueen kaavoittajalle: niina.tiittanen@sipoo.fi tai puhelimitse 040 541 7596.

Yhteyshenkilöt

Niina Tiittanen, kaavoittaja
puh. 0405417596

Eric Roselius, kaavoituspäällikkö
puh. 040 153 1037

sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@sipoo.fi

Aiemmat käsittelyvaiheet

Aloitusvaihe

Vuorovaikutusmenettelyä ja kaavan lähtökohtia koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 23.12.2022 – 3.2.2023 Sipooinfo Nikkilässä (Pohjoinen Koulutie 2), sekä Sipooinfo Söderkullassa (Amiraalintie 2) niiden aukioloaikoina.

Mahdolliset mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällöstä tulee toimittaa kirjallisesti 3.2.2023 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@sipoo.fi tai osoitteeseen Sipoon kunta, Kirjaamo, PL 7, 04131 SIPOO, kirjekuoreen tai sähköpostin otsikkoon kaavahankkeen nimi.

Kuulutus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Karttakysely

Karttakysely Opintien alueesta oli avoinna 10.1. – 3.2.2023. Alueen käyttäjien mielipiteet ovat tärkeää taustatietoa suunnittelun tueksi. Mielipiteet huomioidaan suunnittelussa mahdollisuuksien mukaan. Karttakyselyn tulokset on koottu raporttiin, jonka voit lukea tästä. 

Yleisötilaisuus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli esillä myös yleisötilaisuudessa, jossa suunnittelijat olivat tavattavissa tiistaina 10.1.2023 klo 15.00–18.00 välisenä aikana Söderkullan kirjaston aulassa (Amiraalintie 2).