Nuorten työpajatoiminta käynnistyy syksyllä 2024

Nuorten työpajaan voit hakea kätevästi kunnan Oman asioinnin kautta. Hakeminen on avointa kaikille 18–29-vuotiaille nuorille, jotka ovat ilman työ- tai opiskelupaikkaa. Työpajalle on jatkuva haku, eli voit siis hakea mukaan myös toiminnan käynnistyttyä.

Työpajatoiminta keskittyy nuorten työelämävalmiuksien ja opiskelupaikan löytämiseen tarvittavien taitojen vahvistamiseen. Pajatoiminnassa kehitetään nuorten työelämä- ja sosiaalisia taitoja sekä autetaan suuntaamaan ajatuksia kohti työelämään tai opintoihin siirtymistä. Työpajatoiminnan tavoitteena on kasvattaa nuoren omaa osaamista, vahvistaa hyvinvointia ja tukea häntä kohti koulutusta ja työtä. Saat siis yksilöllistä, tarpeidesi mukaista valmennusta ja pääset kehittämään osaamistasi käytännön tekemisen kautta.

Sitoutuminen työpajatoimintaan on erittäin tärkeää. Osallistuvan nuoren tulee pystyä sitoutumaan pajatoimintaan kolmena päivänä viikossa, neljän tunnin ajan kerrallaan. Nuorten työpajatoimintaa järjestetään keskiviikosta perjantaihin, ke-to klo 10–14 ja pe klo 9–13 osoitteessa Pohjoinen koulutie 3C, Nikkilä.

Tule mukaan kehittämään taitojasi ja avaamaan uusia ovia tulevaisuudelle!

Lue lisää ja hae mukaan tästä!

Lisätietoja pajatoiminnasta antaa myös:

työllisyyspäällikkö Henna Piilo, henna.piilo@sipoo.fi, puh. 040 480 8529 (lomalla 1.7-11.8)

työllisyyskoordinaattori Johanna Ainasoja, johanna.ainasoja@sipoo.fi, puh. 040 152 8922

Viimeksi muokattu 27.06.2024