Uutiset
Söderkullan tekojääradan rakentaminen on alkamassa
Tekojäärata rakennetaan Söderkullan tekonurmen ja huoltorakennuksen pohjoispuolella sijaitsevan hiekkakentän päälle. Rakennustöiden takia Söderkullan urheilupuiston hiekkakenttää ei voi käyttää. Ulkotekojään on tarkoitus valmistua loppuvuodesta ja olla käytettävissä talvikaudella 2025–2026.
Lähialueella on käytössä tänä talvena muita luonnonjääkenttiä. Lähimmät jäädytettävät luonnonjääkentät ovat Miilin hiekkakenttä, Kompassikujan kaukalo ja hiekkakenttä sekä Taasjärven hiekkakenttä. Näillä kentillä pääsee luistelemaan tänä talvena tavalliseen tapaan, jos sää sallii kenttien jäädyttämisen.
Ulkotekojääradalle rakennetaan talvikäyttöön kaukalo ja lisäksi pieni vapaaluistelualue. Muuhun aikaan tekojään paikalla vaihtoehtoisia toimintoja ovat neljä tenniskenttää tai junioripesäpallokenttä hiekkatekonurmipohjalla.
Tekojäärata tulee täydentämään Sipoon liikuntapalveluiden liikuntapaikkatarjontaa. Sen avulla saadaan parannettua luistelumahdollisuuksia ulkojääolosuhteissa. Lisäksi luistelukauden ulkopuolella saadaan alueelle toivottuja tenniskenttiä. Junioripesäpallokenttä tulee monipuolistamaan Miilin sivistyskeskuksen koululaisten liikuntamahdollisuuksia ja korvaamaan Kompassikujan suuremman hiekkakentän, joka tulee poistumaan käytöstä Opintien kaava-alueelta.
Tekojääradan rakentamisen kustannuskatoksi on kirjattu budjettiin 910 000 euroa. Hankkeeseen on myönnetty 200 000 euroa valtion liikuntapaikkarakentamisen tukea ja 7 500 euroa Jääkiekkosäätiön tukea. Urakoitsijana tekojään rakentamisessa toimii Unisport Infra Oy.
Viimeksi muokattu 20.12.2024