Rakentaminen ilman rakentamislupaa

Rakentaminen ilman rakentamislupaa

Rakentamisen lupajärjestelmä muuttui 1.1.2025 voimaantulleen rakentamislain myötä. Rakentamislupa korvaa lupatyyppinä aiemman maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen toimenpideluvan ja rakennusluvan. Samalla myös lupakynnys muuttuu osittain. Hankkeeseen ryhtyvän vastuulla on huolehtia, että rakentamisessa noudatetaan lakeja, määräyksiä ja kaavoja.

Lain mukaan (RakL 42 §) ei edellytetä rakentamislupaa rakennuksilta, jotka ovat kooltaan alle 30 m², eivätkä ole asuinrakennuksia eikä vapaa-ajanasuntoja ei myöskään kooltaan alle 50 m² katoksilta. Katos on rakennuskohde, jonka seinäpinta-alasta vähintään 30 prosenttia on avointa. Katos voi olla esimerkiksi autokatos tai grillikatos.

Asuinrakennus, myös vapaa-ajan asunto edellyttää aina rakentamislupaa.

Talousrakennuksessa (kuten esim. saunarakennuksessa tai vierasmajassa) ei saa olla keittiötä (ruuanvalmistukseen varustettua tilaa), esimerkiksi puu-, sähkö- tai kaasuhellaa.

Huomioi seuraavat, vaikka rakentamishankkeesi ei rakentamislupaa edellyttäisikään:

1. Rakennusoikeus: Hankkeen toteuttamiseksi kiinteistölläsi on oltava jäljellä riittävästi rakennusoikeutta sekä tilaa rakentamiselle. Rakennusoikeus koskee rakennuksen rakentamista, laajentamista ja kerrosalaan laskettavan tilan lisäämistä.
2. Kaavamääräykset: Hankkeen tulee olla asema- tai yleiskaavamääräysten mukainen sekä noudattaa kaavan rakentamistapaohjeita. Kiinnitä erityistä huomiota kaavan mukaiseen rakennusalaan: kaikkien rakennusten ja katosten tulee sijoittua asemakaava-alueella kaavanmukaiselle rakennusalalle.
3. Rakennusjärjestys: Hankkeen tulee olla rakennusjärjestyksen määräysten mukainen.
4. Rakentamiselle asetetut vaatimukset ja määräykset: Hankkeen rakentamisessa tulee noudattaa kaikkia rakentamiselle annettuja määräyksiä eli lakeja ja asetuksia. Mikäli et itse tunne rakentamisen lainsäädäntöä ja määräyksiä, palkkaa alan ammattilaisia avuksesi. Kiinnitä erityistä huomiota näihin asioihin:

    • rakenteiden turvallisuus
    • palomääräykset (erityisesti silloin, kun rakennat lähelle naapurin rajaa)
    • saatat tarvita hankkeellesi pätevöityneen suunnittelijan/suunnittelijoita
    • tarpeelliset suunnitelmat on laadittava ennen rakennustyön suorittamista
    • saatat tarvita pätevän henkilön valvomaan rakentamista/rakentamaan.

5. Rakennus tulee sijoittaa siten, että etäisyydet naapureiden rajoihin ja rakennuksiin sekä omiin rakennuksiin ovat kaavamääräysten, palomääräysten ja asetusten mukaisia (mm. vapaa tila pääikkunan edessä). Rakennuksen etäisyydessä yksityistiehen ja/tai maantiehen tulee noudattaa etäisyyksistä annettuja vaatimuksia.
6. Rakennusten alta kaadettavien puiden kaataminen voi edellyttää maisematyölupaa ja jätevesijärjestelmän rakentaminen rakentamislupaa.
7. Asiakirjojen säilyttäminen: Kaikki rakentamishanketta koskevat piirustukset sekä muut selvitykset on säilytettävä kiinteistöllä.
8. Naapuria on hyvä tiedottaa rakentamishankkeesta.
Mikäli edellä mainittuja hankkeeseen ryhtyvän velvollisuuksia laiminlyödään, rakennusvalvontaviranomainen voi vaatia rakennuskohteeseen muutostöitä tai edellyttää rakennuskohteen purkamista.

Rakennusvalvonta neuvoo ja ohjaa lupaan liittyvissä asioissa, mutta ei esimerkiksi suunnittele rakennuskohteen sijoittamista rakennuspaikalle. Jos rakentamishanke poikkeaa annetuista määräyksistä, poikkeamiselle tulee hakea ja saada poikkeamislupa. Poikkeamislupaa haetaan haja-asutusalueella Haja-asutusalueen rakentamisen luvat -yksiköstä ja asemakaava-alueilla Rakennusvalvonnasta, kuitenkin aina Lupapiste-palvelun kautta. Neuvontapyynnöt ensisijaisesti Lupapiste.fi-asiointipalvelun kautta ”Kysy neuvoa”.