Nikkilän katujen rakentaminen
Nikkilässä tehtiin vuosien 2018–2019 aikana paljon kadunrakennustöitä. Katurakentamisen tarkoituksena oli luoda Nikkilän keskustaan entistä turvallisempaa ja viihtyisämpää ympäristöä. Erityisesti kiinnitettiin huomiota toimiviin kevyen liikenteen väyliin, ja tehostettiin liityntäliikennettä uusien liityntäpysäköintialueiden avulla.
Nikkilän bussiterminaali rakennettiin Isolle Kylätielle. Samalla Iso Kylätie saneerattiin laajasti. Eteläisen Koulutien kunnostaminen ja Pohjoisen koulutien jatkeen rakentaminen tehostivat yhteyksiä Ison Kylätien ja Nikkiläntien välillä. Uudet liikenneympyrät Isolla Kylätiellä sekä Martinkyläntien ja Nikkiläntien risteyksessä tekivät liikkumisesta turvallisempaa. Rakentuneet uudet kadut ja paikoitusalueet luovat sipoolaisille toimivampia ja mielenkiintoisempia alueita, joissa liikkuminen on turvallista ja virkistävää ihan jokaiselle.
Nikkilän bussiterminaali
Nikkilän terminaalin rakentaminen aloitettiin kesällä 2018 ja se otettiin käyttöön loppuvuodesta 2018. Viimeistelytyöt ja viherrakentaminen saatiin valmiiksi kesällä 2019. Nikkilän terminaalin kokonaisurakka on valmistunut heinäkuussa 2019.
Tekninen valiokunta hyväksyi nähtävillä olleen Iso Kylätien saneerausta koskevan katusuunnitelman linja-autoterminaalin alueen osalta 3.4.2018.
Millainen terminaalista tuli?
Uuden terminaali -alueen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota erityisesti alueen viihtyisyyteen, valoisuuteen ja turvallisuuteen. Alueen turvallisuus on nostettu tärkeään rooliin, koska terminaaliin alueella kulkee paljon lapsia ja nuoria. Lisäksi pääkirjastossa käy runsaasti asiakkaita.
Uusi terminaali on suurempi kokonaisuus, kuin vain uusi pysäkki. Katuterminaali muodostuu neljästä pysäkkilaiturista, korotetusta katuosuudesta ja keskikorokkeella varustetusta uudesta suojatiestä. Kadun molemmilla puolilla kulkee kevyen liikenteen väylä ja lehtipuita nykyiseen tapaan. Odotusalueista tuli selkeästi eroteltuja ja pysäkkeihin suunniteltiin katokset. Linja-autopysäkeillä on myös selkeät tiedot bussilinjojen aikatauluista ja reittikartoista.
Ison Kylätien yleisilme terminaalin alueella säilyy pitkälti entisellään. Vanhaa henkeä ja kulttuurisia kerrostumia kunnioitetaan esimerkiksi istutuksien ja puulajien valinnassa. Kuntalaiset saivat osallistua terminaalin ilmeen suunnitteluun äänestämällä puulajeista, pysäkkikatoksista, roskiksista ja katuvalaistuksesta.
Iso Kylätien saneeraus
Saneerauksen yhteydessä Ison Kylätien ja Uudensillantien risteykseen rakennettiin kiertoliittymä. Tällä taataan liikenteen sujuvuus jatkossa ja huolehditaan koululaisten liikkumisen turvallisuudesta.
Kadun yleisilme säilyy pitkälti ennallaan. Kadun molemmin puolin tulee kulkemaan kevyen liikenteen väylä ja kadun varsille tulee entiseen tapaan lehtipuita. Viihtyisyyttä ja turvallisuutta luo myös riittävä valaistus ja keskeisimmille linja-autopysäkeille tulee pysäkkikatos.
Teknisen valiokunnan päätöksen mukaisesti katusuunnitelma oli nähtävillä maaliskuussa 2018.
Eteläinen Koulutie
Nykyinen Suursuonkuja rakennettiin uudelleen kesällä 2018. Samalla kadun nimi vaihtui Suursuonkujasta Eteläiseksi Koulutieksi Ison Kylätien ja Puistikkotien väliseltä osuudelta. Uusi katu muodostaa toimivan yhteyden Nikkiläntien ja Ison Kylätien välille.
Eteläisestä Koulutiestä on tullut nykyistä selkeämpi ja viihtyisämpi, bulevardimainen katu. Ajoväylää reunustavat puut ja kadun kummallakin puolella kulkevat kevyen liikenteen väylät. Rakentamisen myötä katualue levenee ja kadun varteen tulee myös pysäköintipaikkoja.
Kadun suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että liikenne Päiväkoti Pikkusydämelle on turvallista ja toimivaa sekä lasten että saattoliikenteen kannalta.
Katu palvelee muun muassa Sibbo Gymnasiumia, Wessman-taloa, Nikkilän keskuspuistoa ja lähiliikuntapaikkoja sekä alueen asuintaloja.
Katusuunnitelmat olivat nähtävillä maaliskuussa 2018 ja tekninen valiokunta teki päätöksen suunnitelmien hyväksymisestä ja urakoitsijan valinnasta toukokuussa 2018.
Pohjoisen Koulutien jatke
Nikkilän keskustassa sijaitsevaa Pohjoista koulutietä jatkettiin Nikkiläntielle asti. Uusi katu mahdollistaa entistä paremman kulkemisen, sillä se avaa uuden reitin Nikkilän sivistys- ja kulttuurikeskuksen alueelta Nikkilän keskustaan. Uudella kadun osalla pyritään estämään Pohjoisen Koulutien ja Ison Kylätien risteyksen ruuhkautuminen liikennemäärien kasvaessa.
Jatkettu Pohjoinen koulutie palvelee muun muassa Nikkilän päiväkotia ja Nikkilän Sydämen uusia koululaisia sekä muita käyttäjiä. Kevyen liikenteen väylät ja puistokäytävät palvelevat jatkossakin puistoalueella kulkevia.
Katusuunnitelmat olivat nähtävillä teknisen valiokunnan päätöksen mukaisesti huhtikuussa 2018.
Itäinen Suursuonkuja
Samaan aikaan Pohjoisen Koulutien jatkeen kanssa saneerataan Nikkiläntien suuntainen Itäinen Suursuonkuja.
Muutoksia tehdään muun muassa kadun alaisiin rakennekerroksiin, viemäreihin, hulevesien käsittelyyn ja kevyen liikenteen yhteyksiin. Katusuunnitelma on ollut nähtävillä teknisen valiokunnan päätöksellä huhti-toukokuussa 2018.