Mihin suuntaan Sipoon pitäisi kehittyä? – Vaikuta nyt kertomalla omat näkemyksesi

Kysymme sipoolaisilta näkemyksiä kuuteen eri teemaan netissä erilaisten kysymysten avulla.  Osallistumalla pääset kertomaan esimerkiksi, miksi Sipoossa kannattaa asua ja mitä kunnallista palvelua pitäisi eniten kehittää. Osallistujat voivat valita, mitkä vastausehdotukset kuhunkin kysymykseen ovat heidän mielestään sopivimpia ja jättää omia ajatuksiaan vastausehdotuksiksi. Niitä pääsevät näkemään ja niistä pääsevät äänestämään aina seuraavat osallistujat.

-Ajatuksenamme on tunnistaa teemoja, jotka ovat erityisen merkityksellisiä tulevina vuosina ja valmistella niistä erilaisia vaihtoehtoja, joiden vaikutukset arvioidaan. Kuntavaaleissa valittavat valtuutetut saavat vaihtoehdot käyttöönsä pohjamateriaaliksi, kun he valmistelevat ja päättävät Sipoon tulevaisuuden suuntaviivoista kuntastrategiassa. Äänestäjien valitsemilla valtuutetuilla on vapaat kädet luoda Sipoon tuleva strategia, mutta toivottavasti voimme hieman helpottaa heidän työtään valmistelemalla näitä erilaisia vaihtoehtoja ja tuomalla esiin sipoolaisten ajatuksia, kunnanjohtaja Mikael Grannas kertoo.

Kuntastrategiassa linjataan kunnan tulevaisuuden suunta, tavoitteet ja periaatteet palveluiden järjestämisestä kuntalaisille. Strategiassa valtuutetut päättävät siis siitä suunnasta, jota kohti kunnan toiminnassa tähdätään lähivuosina.

-Kunta kasvaa ja muuttuu ja myös maailma Sipoon ympärillä muuttuu. Paikallaan muuttumattomana pysyminen ei ole mahdollista, mutta nyt sinä voit vaikuttaa siihen, mihin suuntaan Sipoo muuttuu. Kannustan jokaista osallistumaan ja myös jättämään omia ehdotuksiaan vastauksiksi ja seuraaville osallistujille äänestettäväksi.

Oman näkemyksesi pääset kertomaan tästä linkistä. Osallistuminen on avoinna 14.3.2021 klo 15 saakka. Voit äänestää ja jättää vastausehdotuksiasi halutessasi myös useampaan kertaan tai vastata yhdellä kerralla yhteen teemaan ja palata myöhemmin vastaamaan toiseen teemaan.

 

Viimeksi muokattu 12.03.2021