Ympäristölupa
Ympäristölupa on haettava esimerkiksi kallio- tai kiviaineksen louhinnalle ja murskaukselle tai tietyn kokoiselle eläinsuojalle. Ympäristöluvassa annetaan määräyksiä mm. toiminnan laajuudesta sekä päästöistä ja niiden vähentämisestä.
Toimi näin
Hae ympäristölupaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisilta tai aluehallintovirastolta.
Epäselvissä tilanteissa viranomaiset neuvovat, mille viranomaiselle sinun tulee toimittaa hakemuksesi.
Sipoon kunnan ympäristösuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvassa asiassa, toimita lupahakemus Lupapiste-palvelun kautta. Hakemuksen laatijalla tulee olla riittävä asiantuntemus toiminnasta, jolle lupaa haetaan. Liitä hakemukseen asian käsittelemistä varten tarpeelliset selvitykset sen mukaan kuin ympäristönsuojeluasetuksessa on säädetty.
Ennen lupahakemuksen jättämistä hakemuksesta kannattaa neuvotella lupaviranomaisen kanssa.
Mikäli kaipaat neuvoja tai ohjeistusta, voit olla sähköpostitse yhteydessä ympäristövalvonnan yhteiseen osoitteeseen: ymparisto@sipoo.fi.
Kenelle ja millä ehdoin
Luvan myöntämisen edellytyksenä on muun muassa, että toiminnasta ei saa aiheutua terveyshaittaa tai merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Luvanvaraista toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti.
Ympäristölupaa ei tarvita lyhytaikaisiin, koeluonteisiin toimiin, joiden tarkoituksena on esimerkiksi kokeilla uutta tekniikkaa.
Tiettyihin ympäristönsuojelulain mukaisiin toimintoihin sovelletaan lupamenettelyä keveämpää ilmoitusmenettelyä.
Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, elinkeinonharjoittajaa koskevat samat velvoitteet kuin Suomeen sijoittautunutta elinkeinonharjoittajaa.
Hakemuksen käsittelystä peritään kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen käsittelytaksan mukainen maksu.
Tausta ja lainsäädäntö
Ympäristönsuojelulain mukaan toiminta, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitsee ympäristöluvan. Toimintaan on saatava lupa, jos siitä voi aiheutua esimerkiksi maa-alueen, ojan, lähteen, noron tai muun vesistön pilaantumista.
Ympäristöluvanvaraisia ovat myös sellaiset ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavat vesitaloushankkeet, jotka eivät edellytä vesilain mukaista lupaa. Ympäristölupa pitää hakea, jos toiminta laajenee tai alkaa tuottaa päästöjä tai jos siinä tapahtuu jokin muu merkityksellinen muutos.
Ympäristöluvanvaraisia toimintoja ovat esim. metsä-, metalli- ja kemianteollisuus, energiantuotanto, suuret eläinsuojat, jätteiden ammattimainen tai laitosmainen käsittely, kaivostoiminta, turkistarhaus, kalankasvatus sekä satama- ja lentoasematoiminta. Ympäristölupa tulee saada myös, jos toiminta voi aiheuttaa kohtuutonta rasitusta lähellä asuville.
Jos hakijan hankkeeseen liittyy ympäristölupatarpeen lisäksi muiden ympäristöllisten lupien tarvetta, hän voi pyytää lupaviranomaiselta lupamenettelyjen yhteensovittamista. Yhteensovittaminen yhdenaikaistaa eri lupamenettelyjen käsittelyvaiheet.
Ympäristönsuojelulaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20140527