Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta

Koeluonteisesta toiminnasta tulee tehdä ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus.

Toiminnan tarkoituksena voi olla:

  • raaka- tai polttoaineen kokeileminen
  • valmistus- tai polttomenetelmän kokeileminen
  • puhdistuslaitteen kokeileminen
  • jätteen käsittely esimerkiksi toiminnan vaikutusten tai käyttökelpoisuuden selvittämiseksi.

Koeluonteiseen lyhytaikaiseen toimintaan ei tarvitse ympäristölupaa paitsi, jos koetoiminnasta saattaa aiheutua vesistön pilaantumista tai kohtuutonta rasitusta lähistöllä asuville esim. melun, hajun tai pölyn muodossa. Ympäristölupa on tarpeen myös, jos kyse on jätevesien johtamisesta, josta saattaa aiheutua ojan, lähteen tai noron pilaantumista.

Toimi näin

Tee ilmoitus Lupapiste-palvelun kautta. Voit myös lähettää ilmoituksen Sipoon kunnan ympäristövalvontaan, ensisijaisesti sähköisesti osoitteeseen ymparisto@sipoo.fi.

Kenelle ja millä ehdoin

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, elinkeinonharjoittajaa koskevat samat velvoitteet kuin Suomeen sijoittautunutta elinkeinonharjoittajaa.

Luvan käsittelystä peritään Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen maksu.

Tausta ja lainsäädäntö

Yritys tai muu toimija, joka harjoittaa koeluonteista toimintaa, on velvollinen ilmoittamaan asiasta viimeistään 30 päivää ennen sen aloittamista. Ilmoitus tulee tehdä sille viranomaiselle, joka myös myöntää toimintaan liittyvät luvat. Koeluonteinen toiminta liittyy usein ympäristösuojeluinvestoinnin valmisteluun tai teknisen toteutuksen kokeiluun. Se voi olla esimerkiksi uusien korvaavien kemikaalien käyttöä tai jätteiden hyödyntämistä raaka-aineena.

Ilmoituksessa pitää kertoa, mitä koeluonteinen toiminta on, kuinka kauan se kestää, mitä raaka-aineita on käytössä, millaisia päästöjä voi syntyä, mitä mittauskeinoja ne vaativat ja mitkä ovat koetoiminnan vaikutukset ympäristöön. Ilmoittajan tulee kertoa myös suunnittelemistaan ympäristönsuojelutoimista.

Jos koetoiminnasta voi aiheutua vesistön pilaantumista tai naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta, toimintaan tulee hakea ympäristölupa.

Ympäristönsuojelulaki https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20140527

Verkkoasiointi