Rakennusprojektin valvonta ja johtaminen

Rakennusaikainen valvonta edistää rakennetun ympäristön laatua ja turvallisuutta. Rakennusprojekti tulee aloittaa kolmen vuoden ja saattaa päätökseen viiden vuoden kuluessa luvan saannista. Tarvittaessa projektille on mahdollista hakea jatkoaikaa: rakentamisen aloittamiselle enintään kaksi vuotta kokonaisuudessaan ja rakentamisen päätökseen saattamiselle enintään kolme vuotta kerrallaan.

Rakennustyön aikana viranomaiset suorittavat työmaalla katselmuksia ja tarkastuksia, joiden tarpeellisuus on määritelty lupapäätöksessä. Rakennusvalvonta on mukana aloituskokouksessa sekä lupaehtojen mukaisissa katselmuksissa. Rakennusvalvontaviranomainen voi tarvittaessa määrätä myös muita katselmuksia esimerkiksi aloituskokouksessa. Viranomaiskatselmuksilla varmistetaan, että rakentaminen toteutetaan suunnitelmien ja rakennusluvan mukaisesti. Katselmuksien määrä riippuu rakennusprojektin laajuudesta. Niitä voi olla esim. sijainti-, pohja-, rakenne-, käyttöönotto- sekä loppukatselmus.

Katselmuksien suorittamisesta ajallaan ja katselmusajankohdan varaamisesta huolehtii työmaan vastaava työnjohtaja.

Työnjohtajat

Rakennusvalvonta hyväksyy lupaehdoissa määritellyt työmaan työnjohtajat, jotka yleensä ovat vastaava työnjohtaja (VTJ), kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston työnjohtaja (KVV) sekä ilmanvaihtolaitteiston työnjohtaja (IV). Näiden työnjohtajien hakemukset/ilmoitukset tehdään Lupapisteeseen ennen kyseisen vaiheen aloittamista. Työnjohtajat täyttävät työmaan tarkastusasiakirjaa, jonka rakennustarkastaja tarkastaa katselmusten yhteydessä.

Aloitusilmoitus ja aloituskokous

Rakennustöiden aloittamisesta on ilmoitettava rakennusvalvontaan. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia rakennushankkeita. Aloitusilmoituksen tekee yleensä hankkeen vastaava työnjohtaja puhelimitse tai sähköpostitse alueen rakennustarkastajalle.

Ennen rakennustyöhön ryhtymistä rakennushankkeeseen ryhtyvän tulee yleensä järjestää aloituskokous. Lupapäätöksessä on maininta, mikäli aloituskokous tarvitaan. Aloituskokouksessa käydään läpi lupaehdot ja -asiakirjat sekä yhteiset pelisäännöt myönnetyn luvan osalta. Kokoukseen osallistuvat rakennustyöhön ryhtyvä, vastaava työnjohtaja, pääsuunnittelija, rakennustarkastaja ja mahdollisesti muita asianosaisia.

Rakennuksen käyttöönotto

Viranomaisvalvonta päättyy loppukatselmukseen. Toimiva rakennus edellyttää hyvän suunnittelun lisäksi rakennuksen oikeaa käyttöä ja huoltoa. Asuinrakennuksiin on laadittava käyttö- ja huolto-ohje.

Toimi näin

Rakennustöiden aloittamisesta on ilmoitettava rakennusvalvontaan. Aloitusilmoituksen tekee yleensä hankkeen vastaava työnjohtaja puhelimitse tai sähköpostitse alueen rakennustarkastajalle.

Sijainnin merkinnän ja sijaintikatselmuksen voi tilata sähköpostitse osoitteesta mittauspalvelut@sipoo.fi.

Loppukatselmus tulee tilata luvan voimassaoloaikana rakennusvalvonnasta.