Tuettu työllistyminen
Tuettu työllistyminen koskee henkilöä, joka vamman, sairauden, kuntoutuksen tai muun syyn vuoksi tarvitsee työllistymiseensä erityistukea kunnalta.
Tavoitteena on parantaa työ- ja toimintakykyäsi ja työllistymismahdollisuuksiasi. Tapaamisissa työvalmentajan kanssa kartoitetaan elämäntilannettasi, ajatuksiasi ja toiveitasi tulevaisuuden suhteen erityisesti työnhakuun ja työllistymiseen liittyen. Tarjolla on myös tukea opiskelupaikkojen etsimiseen.
Toimi näin
Voit ottaa yhteyttä tai sinut voidaan ohjata palvelun piiriin sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä työ- ja elinkeinotoimiston kautta.
Kenelle ja millä ehdoin
Palvelu on suunnattu työttömille työnhakijoille, joiden työttömyys on pitkittynyt tai uhkaa pitkittyä.
Tausta ja lainsäädäntö
Sosiaalihuollon asiakkaat voivat saada apua työllistymiseen, jos he vamman, sairauden, meneillään olevan kuntoutuksen tai muun syyn vuoksi tarvitsevat siihen erityistukea. Apu voi olla esimerkiksi neuvontaa tai työmahdollisuuksien tarjoamista. Tukimahdollisuuksista saa tietoa sosiaalitoimesta. Tavoitteena on, että asiakas pääsee palkkatöihin.
Sosiaalihuoltolaki http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141301