Aluevaalit
Aluevaaleissa hyvinvointialueen asukkaat valitsevat aluevaltuuston, joka on hyvävointialueen ylin toimielin. Aluevaltuusto valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Hyvinvointialuelaissa säädetään valtuuston lakisääteisistä tehtävistä.
Kukin aluevaltuusto päättää itse kokonsa, mutta hyvinvointialuelaissa säädetään, että pienimmillä alueilla valitaan kuitenkin vähintään 59 valtuutettua ja suurimmilla vähintään 89 valtuutettua. Ensimmäisissä aluevaaleissa valitaan kuitenkin nämä vähimmäismäärät valtuutettuja.
Toimi näin
Voit perehtyä tarkemmin vaaleihin Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen, Kuntaliiton ja oikeusministeriön verkkosivuilla. Sipoon kunnassa vaaleista vastaava yhteyshenkilö on hallintopäällikkö.
Kenelle ja millä ehdoin
Vaalikelpoisuus
Vaalikelpoinen eli kelpoinen ehdokkaaksi kuntavaaleissa on henkilö,
- jonka kotikunta kuuluu kyseiseen hyvinvointialueeseen,
- jolla on jollakin hyvinvointialueella äänioikeus aluevaaleissa ja
- jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.
Vaalikelpoisuuden rajoituksista säädetään hyvinvointilain 76 §:ssä.
Äänioikeus
Aluevaaleissa äänioikeutettu on jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävä henkilö, joka on
- Suomen tai muun EU:n jäsenvaltion taikka Islannin tai Norjan kansalainen ja jonka kotikunta kyseinen kunta on 51. päivänä ennen vaalipäivää; tai
- muun valtion kansalainen, jonka kotikunta on joku kyseiseen hyvinvointialueeseen kuuluva kunta 51. päivänä ennen vaalipäivää ja jolla on ollut yhtäjaksoisesti kotikunta Suomessa kahden vuoden ajan laskettuna 51. päivästä ennen vaalipäivää; tai
- EU:n tai Suomessa toimivan kansainvälisen järjestön palveluksessa ja jolla on asuinpaikka kyseiseen hyvinvointialueeseen kuuluvassa kunnassa 51. päivänä ennen vaalipäivää edellyttäen, että hänen tietonsa on talletettu hänen pyynnöstään väestötietojärjestelmään ja että hän on kirjallisesti ilmoittanut Digi- ja väestötietovirastolle viimeistään 52. päivänä ennen vaalipäivää haluavansa käyttää äänioikeuttaan aluevaaleissa.