Valtuusto hyväksyi Sipoon talousarvion ensi vuodelle

Kunnan vuoden 2023 tulos Sipoon Vesi mukaan lukien olisi noin 5,15 miljoonaa euroa ja tilikauden ylijäämä 6,35 miljoonaa euroa.

Valtuutetut tekivät talousarvioon ja taloussuunnitelmaan yhteensä 30 kannatettua ehdotusta lähetekeskustelussa 14.11.2022. Osan muutosehdotuksista valtuusto päätti sisällyttää talousarvioon eilen, kun se jatkoi talousarvion käsittelyä.

Valtuusto lisäsi 20 000 euron vuosittaisen määrärahan #MunSipoo osallistuvan budjetoinnin projektiin. Valtuusto päätti, että kunakin vuonna kyseinen määräraha käytetään yhden tai kahden alueen projektiin sen sijaan, että kerättäisiin ideoita hankkeeseen joka vuosi kaikilta Sipoon alueilta.

Tekojäärata ja Söderkulla skola pidettiin mukana investoinneissa

Valtuusto päätti, ettei Söderkulla skolan investointia poisteta investointisuunnitelmasta toisin kuin yhdessä muutosehdotuksista ehdotettiin. Sen sijaan päätettiin, että Söderkulla skolan rakennuksen hankesuunnitelma tarkistetaan ja päivitetään vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Ensi vuodelle on varattu 0,35 miljoonaa euroa sivistyksen tilojen suunnitteluun Etelä-Sipoossa.

Samoin valtuusto säilytti investoinneissa mukana tekojääradan toteuttamisen Söderkullaan. Nikkilän yleisurheilukentän ja Urheilutien saneeraukseen osoitetut varat päätettiin pitää ensi vuodella, eikä siirtää niitä seuraavaan vuoteen kuten oli ehdotettu.

Miilin koulurakennuksen tilaratkaisut tarveselvityksen mukaisesti

Valtuusto päätti myös, että Miilin koulurakennuksen tilaratkaisuja parannetaan oppimisrauhan turvaamiseksi tarveselvityksen mukaisesti käyttäjiä kuullen muun muassa lisäämällä sisäseiniä rakennukseen vuonna 2023. Valtuuston hyväksyi myös sen, että osana sivistyksen palveluverkkoselvitystä selvitetään kyläkoulutoiminnan aloittamista suomenkielisille lapsille.

Ehdotetut uudet vakanssit, kuten uuden erityisopetuksen koordinaattorin ja uuden maankäyttöinsinöörin, valtuusto päätti pitää mukana talousarviossa. Lopullisen päätöksen uusien vakanssien perustamisesta tekee kuitenkin kunnanhallitus erikseen perustuen muun muassa tulevaan kunnalle esitettävään tuottavuusohjelmaan. Vakansseja ehdotettiin lähetekeskustelussa poistettavaksi talousarviosta.

Kunnanhallituksen ehdotukseen talousarvioksi pääset tästä linkistä.  Hyväksytty talousarvio lisätään kunnan verkkosivuilla Talousarvio ja tilinpäätös -sivulle sen jälkeen kun, talousarvioon on tehty valtuuston päättämät muutokset.

 

Viimeksi muokattu 13.12.2022