Salpar skola
Salpar skolassa on kaksi opettajaa ja noin 40 oppilasta vuosiluokilla 1–6. Opetuskielemme on ruotsi. Koulussa työskentelee myös tuntiopettaja ja koulunkäynnin ohjaaja. Salpar skola sijaitsee Kalkkirannassa Sipoon kaakkoisosassa.
Koulusta on vain kivenheitto merelle. Tavoitteenamme on olla terveyttä edistävä koulu. Kohtaamalla jokaisen koulun oppilaan yksilönä ja tukemalla häntä luomme edellytyksiä turvalliselle ja hyvälle perusopetukselle ja oppimiselle. Ympäröivä luonto nähdään voimavarana ja sitä käytetään aktiivisesti koko kouluvuoden ajan. Koulun arkipäivää sävyttävät myös teemapäivät ja oppiaineiden yhteiset hankkeet. Työskentelemme myös ryhmissä, joissa on monen ikäisiä oppilaita.
Kaikissa Sipoon kunnan kouluissa käytetään monipuolisia työskentelytapoja ja opetusvälineistöä. Koulussa lasta kannustetaan ilmaisemaan itseänsä positiivisella tavalla ja ottamaan vastuuta niin itsestään kuin ympäristöstäänkin. Koulut osallistuvat sekä kotimaisiin että ulkomaisiin kehityshankkeisiin. Kunnan kaikissa kouluissa arvostetaan työrauhaa, innovatiivisuutta, hiljaisuutta ja turvallisuutta sekä luontoystävällisyyttä. Yhdessä lasten ja koko muun henkilökunnan kanssa toimimme joka päivä näiden arvojen hyväksi. Koulussa on käytössä kiusaamista vastustava KivaKoulu-toimenpideohjelma.
Yhteystiedot
Sähköposti
Puhelin
Kasper Nyberg, rehtoriVerkkosivu
Käyntitiedot
Salparintie 11, 01180 Kalkkiranta