< Ajankohtaista
20.03.2020

Varhaiskasvatuksen tarkempaa ohjeistusta 23.3.2020 alkaen

Päiväkodit avoinna normaalisti 23-27.3.2020, esiopetusta keskitetään

Varmistaaksemme mahdollisimman turvallisen arjen sekä lapsille että aikuisille pyrimme pitämään edelleen kaikki päiväkodit auki. Esiopetusyksiköissä on pääsääntöisesti ollut vain muutamia lapsia paikalla, joten esiopetusyksiköiden toimintaa keskitetään 23.3.2020 alkaen. Esiopetusyksiköt tiedottavat omien yksiköidensä huoltajille erikseen.

Suosittelemme edelleen jäämään kotiin

Valtioneuvoston tavoin Sipoon kunta suosittaa, että lapset hoidetaan kotona, jos siihen on mahdollisuus. Asiakasmaksujen hyvityksistä tiedotetaan tarkemmin ensi viikolla. Kehotamme myös terveydenhuollon ohjeistuksen mukaisesti hoitamaan myös lievästi flunssaiset lapset kotona. Etenkin lapset voivat sairastaa koronan hyvin lieväoireisena tai jopa täysin oireettomana. Tartuntariskin minimoimiseksi sairauspoissaolosääntöjä sekä hyvää käsihygieniaa pitää noudattaa erityisen tarkasti.

Poissaolojen ilmoittaminen e-portaaliin

Poikkeuksellisissa oloissa on erityisen tärkeää saada tieto lasten poissaoloista, jolloin voimme varata oikean määrän resursseja oikeaan paikkaan. Muistakaa ilmoittaa e-Varhaiskasvatus portaalissa jokainen poissaolopäivä, jolloin lapsenne ei tule varhaiskasvatukseen ja mahdollisimman tarkka päivittäinen hoitoaika läsnäolopäiville. Portaalin asetuksia on muutettu siten, että hoitoaikoja pystyy ilmoittamaan jokaiselle päivälle erikseen.

 

Kiitos jo etukäteen yhteistyöstä lasten parhaaksi!

Lisätietoja:

Varhaiskasvatuspäällikkö Mervi Keski-Oja
mervi.keski-oja@sipoo.fi
puh. 050-3625279

Varhaiskasvatuksen palveluesimies Annette Lagerstam
annette.lagerstam@sipoo.fi
puh. 040-1916052


Viimeksi muokattu
20.03.2020