< Ajankohtaista
15.09.2014

Tule mukaan ulkoilukaveriksi ikääntyneelle!

Sipoon kunnan ikääntyneiden palvelut järjestää yhteistyössä Ingman Groupin kanssa kaksi ulkoiluystäväkurssia. Kutsumme mukaan vapaaehtoisia, jotka haluavat tarjota erityisesti kotona asuville ikääntyneille mukavia hetkiä ja hyötyliikuntaa ulkona liikkumisen merkeissä.

Tänä syksynä järjestämme kaksi kurssia:
Ensimmäinen kurssi pidetään torstaina 2.10.2014 klo 17.30–20.00 ja toinen 6.11.2014 klo 17.30–20.00. Molemmat kurssit pidetään palvelutalo Elsien kabinetissa (Jussaksentie 18 J). Kouluttajina toimivat fysioterapeutit Tanja Laine ja Sanna Siltala sekä toimintaterapeutti Antti Lemetyinen. Tilaisuus on maksuton.

Ingman Group on mukana tukemassa ja kehittämässä oman kuntansa palveluita ikääntyvälle väestönosalle. Toivomme, että kaikilla kuntalaisillamme olisi mahdollisuus hyvään, tasapainoiseen ja arvokkaaseen elämiseen myös elämän ehtoopuolella. Kenenkään ei pitäisi jäädä eristyksiin neljän seinän sisälle sairauden tai sopivan avun puuttumisen vuoksi. Jo pienikin liikkeellelähtö, raitis ulkoilma ja sosiaaliset kontaktit tuottavat nautintoa ja virikkeitä ja auttavat siten jaksamaan ja selviämään jokapäiväisistä askareista. Uskomme, että tämän seurauksena monikin voisi asua pitempään omassa tutussa ympäristössään. Ingman Group tukee ulkoilukaverikoulutusta antamalla tarvittaessa joko askelmittarin tai kävelysauvat sekä ulkokaverille että ulkoilemaan lähtevälle vanhukselle.

Mitä ulkoilukaveritoiminta on?
Vapaaehtoinen ulkoilukaveri rohkaisee ikääntynyttä ulkoilemaan ja tarjoaa ulkoiluapua tarvittaessa. Ulkona kävely on monelle ikäihmiselle paitsi hyötyliikuntaa myös nautinto, joka tarjoaa luontokokemuksia, virkistymistä ja rentoutumista. Ulkoilukaverina toimiminen ei vaadi erityistaitoja - se on osa arkielämää ja luonteva tapa olla yhdessä.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
Ensimmäiseen kurssiin 30.9.2014 mennessä ja marraskuun kurssiin 4.11.2014 mennessä: fysioterapeutti Tanja Laine, tanja.laine@sipoo.fi tai puh. 09 2353 6693.
Ulkoilukaverin tarpeesta voi olla yhteydessä palveluohjaaja Nina Weckmaniin, nina.weckman@sipoo.fi, puh. 09 2353 6690


Viimeksi muokattu
15.09.2014