< Ajankohtaista
17.09.2018

Sipoon äänet – Sibbo toner -kitarafestivaali järjestetään toisen kerran 5.-7.10.2018

Viikonlopun ohjelma on ennakkoluuloton ja omaleimainen yhdistelmä tuttua ja ennen kuulematonta ja tarjoaa uteliaalle konserttikävijälle tiiviin paketin huipputasoisia konsertteja.

Festivaalin ulkomainen tähtivieras on tämän hetken ehdottomaan klassisen kitaran eliittiin kuuluva argentiinalaissyntyinen Pablo Márquez, joka soittaa sekä soolokonsertin että orkesterisolistina. Soolokonsertissa matka vie lattaritunnelmissa ”kitaran Beethoveniksi” kutsutusta Sorista läpi 1800-ja 1900-luvun kauneimpien kitarateosten.

Nikkilän inspiroivassa sairaalamiljöössä esiintyvä Jukka Orma puolestaan on suomalaisen rockin legenda. Odotettavissa on ainutkertainen tapahtuma, kun Orma yhdistää voimansa kirjailija Anja Snellmanin ja jousikvartetin kanssa! Nikkilässä kantaesitetään myös festivaalin tilaussävellys: Pia Freund tulkitsee säveltäjä Paavo Korpijaakon uusia lauluja.

Lohjan kaupunginorkesteri järjestää espanjalaisen ilotulituksen Tomas Djupsjöbackan johdolla. Konsertissa luvassa mm. Suomessa harvoin esitetty Joaquín Rodrigon konsertto kahdelle kitaralle, jonka virtuoosisiin pyörteisiin Pablo Marquez hyppää yhdessä festivaalin taiteellisen johtajan Petri Kumelan kanssa.

Vuokko Hovatan ja Jarmo Julkusen koko perheen iltapäiväkonsertista ”Sikojen rakkaus” voi nauttia Café Lilla Villanin herkullisen brunssin siivittämänä. Ja kun viikonlopun muita esiintyjiä ovat Kamus-jousikvartetti, Milla Mäkinen, Jarmo Julkunen ja Vuokko Hovatta, niin kyllä on taas kulttuurin ystävän pakko tulla syksyllä Sipooseen!

Festivaalin ohjelma aikatauluineen ja lipunmyyntilinkkeineen löytyvät kotisivulta: http://sipoonaanet.fi/.

Sipoon äänet – Sibbo toner on musiikkifestivaali Sipoossa. Festivaali tarjoaa monipuolista ohjelmaa niin aikuisille kun lapsille, aina innokkaista harrastesoittajista kokeneille klassisen musiikin konserttikävijöille. Konsertteja ja muita kiinnostavia tapahtumia järjestetään ympäri Nikkilää. Kitaristi Petri Kumela toimii Sipoon äänet – Sibbo toner festivaalin taiteellisena johtajana ja järjestäjätahot ovat Sipoon kunnan kulttuuripalvelut, Musiikkiopisto Sipoossa, Sibbo svenska församling, Sipoon suomalainen seurakunta ja Lilla Villan.


Anja Snellman photo, Jouni Harala / New Terrain Press


Tomas Djupsjöbacka photo, Mainostoimisto KN


Pablo Márquez photo, Gilless Abegg


Viimeksi muokattu
17.09.2018
tagit: kulttuuri