< Ajankohtaista
18.12.2019

Sipoon uusi sivistysjohtaja on valittu

Kunnanhallitus on yksimielisesti valinnut Sipoon uudeksi sivistysjohtajaksi musiikin maisteri Jukka Pietisen. Sivistysjohtajan virkaan oli 10 hakijaa.

Pietinen siirtyy uuteen tehtäväänsä Siuntion kunnan palveluksesta, jossa hän on vuodesta 2015 toiminut sivistystoimen johtajana. Aiemmin hän on toiminut muun muassa opetustoimen johtajana Kirkkonummella.

Pietinen aloittaa työnsä Sipoon sivistysjohtajana helmikuun aikana.


Viimeksi muokattu
18.12.2019