< Ajankohtaista
02.10.2020

Sipoo suosittelee kasvomaskien käyttöä 2. asteen oppilaitoksissa

Sipoo suosittelee kasvomaskien käyttöä 2. asteen oppilaitoksissa

Sipoon kunta suosittelee käyttämään kasvomaskeja lukioissa ja ammattioppilaitoksissa Sipoossa koronaviruksen leviämisen torjumiseksi. Opiskelijoiden ja henkilökunnan suositellaan käyttävän maskeja 2. asteen oppilaitoksissa viimeistään maanantaista 5.10.2020 alkaen. Aiemmin annettu suositus maskien käytöstä julkisissa sisätiloissa, yleisötilaisuuksissa ja väkijoukoissa on myös edelleen voimassa.

Kunta toivoo opiskelijoiden ottavan maskisuosituksen vakavasti ja noudattavan sitä, ellei ole erityistä terveydellistä syytä olla käyttämättä maskia.

-Suositusta noudattamalla saatamme toivottavasti säästyä esimerkiksi etäopetukseen siirtymiseltä, sanoo kunnanjohtaja Mikael Grannas.

Vähävaraisilla on mahdollisuus saada maskeja veloituksetta

Opiskelijoiden maskien hankinnasta ja niiden kustannuksista vastaavat lähtökohtaisesti opiskelijat ja heidän huoltajansa itse. Henkilökunnalleen kunta kustantaa ja järjestää työtehtävissä tarvittavat maskit käyttöön. Sipoon kunta tarjoaa veloituksetta kasvomaskeja myös sellaisille kuntalaisille, jotka eivät vähävaraisuutensa vuoksi pysty hankkimaan maskeja.

Maskien jakelupaikat vähävaraisille Sipoossa ovat:
SipooInfo Nikkilä, Pohjoinen koulutie 2, ma-to klo 8-17 ja pe klo 8-14.
SipooInfo Söderkulla, Amiraalintie 2, ti-ke klo 9-12 ja 12.30-17
Seurakuntien kirkkoherranvirastot, Iso Kylätie 1, ma-pe klo 9-12
Söderkullan kirkko, Neiti Miilin tie 2, ke klo 9-12
Työllisyysyksikkö Risteys, Iso Kylätie 38, ma-pe 9-16

Lisää tietoa vähävaraisten maskeista ja niiden jakelusta saat kunnan aiemmasta tiedotteesta aiheesta tästä linkistä.

Maskisuositus koskee myös nuorisotyötä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antama koronaepidemian kiihtymisvaiheen maskisuositus koskee laajasti julkisia sisätiloja sekä myös toisen asteen oppilaitoksia ja nuorisotyötä. Maskien käyttöä suositellaan yli 15-vuotialle. Muiden julkisten sisätilojen lisäksi toivommekin, että yli 15-vuotiaat käyttävät maskeja myös kunnan nuorisotiloissa.

-HUS-alueen koordinaatioryhmässä on todettu koko alueen olevan kiihtymisvaiheessa ja siksi maskisuositus 2. asteelle ja nuorisotyöhön otetaan nyt käyttöön myös Sipoossa, Grannas kertoo.

Kunnanjohtaja Mikael Grannas. Grannaksella on kasvoillaan kasvomaski, hän seisoo seinällä olevan taideteoksen edessä.
Kunnanjohtaja Mikael Grannas pyytää opiskelijoita ja kaikkia yli 15-vuotiaita sipoolaisia noudattamaan maskisuositusta ja muita ohjeita koronaviruksen torjumiseksi.


Viimeksi muokattu
02.10.2020
tagit: koulut