RSS
24.03.2020

Ohjeita kunnallisen eläinlääkärin asiakkaille

Koronavirusepidemia johtaa muutoksiin myös kunnallisten eläinlääkäreiden toimintaan. Toivomme, että eläinten omistajat huomioivat seuraavat asiat asioidessaan vastaanotoilla:
23.03.2020

Rakennusvalvonta tiedottaa: Toiminta poikkeusoloaikana

Rakennusvalvonta on kunnan ohjeistuksen mukaisesti siirtynyt pääosin etätyöskentelyyn. Pyrimme kuitenkin omalta osaltamme tekemään parhaamme varmistaaksemme rakentamisen prosessien jatkumisen Sipoossa.
23.03.2020

Nikkilän sosiaali- ja terveysaseman ruokala rajataan vain henkilöstön käyttöön

Nikkilän sosiaali- ja terveysaseman ruokala sulkeutuu yleisöltä toistaiseksi koronavirusepidemian takia. Ruokala rajataan vain henkilöstön käyttöön.
23.03.2020

Haku aamu- ja iltapäivätoimintaan 23.3.-30.4.2020

Hakuaika aamu- ja iltapäivätoimintaan lukuvuodeksi 2020–2021 on 23.3.-30.4.2020.
tagit: koulut
23.03.2020

Koronavirusepidemia vaikuttaa luottamuselinten kokoustamiseen Sipoossa

Sipoon kunnanvaltuuston kokous 6.4.2020 on peruttu. Valtuuston puheenjohtaja on päättänyt kokouksen perumisesta koronavirusepidemian leviämisen torjumiseksi. Seuraava valtuuston kokous on tarkoitus järjestää maanantaina 11.5.2020.
20.03.2020

Kunnallisissa eläinlääkäripalveluissa muutoksia

Muutokset eläinlääkärin vastaanotoilla
20.03.2020

Ympäristöterveydenhuollon asiakaspalvelu suljetaan

Ympäristöterveydenhuollon asiakaspalvelu suljetaan. Asiakaspalveluun saa yhteyden puhelimitse ja sähköpostitse. Ympäristöterveydenhuolto ei tee tarkastuksia yksityisasuntoihin ja laivoihin poikkeusolojen aikana.

Arkisto

2020 (86)

2019 (249)

2018 (264)

2017 (257)

2016 (243)

2015 (172)

2014 (200)

2013 (155)

2012 (143)

2011 (87)

2010 (36)

2009 (8)

2008 (2)