RSS
12.11.2019

Postin lakko ja kunnan laskutus

Sipoon kunta laskuttaa asiakkaitaan normaaliin tapaan myös Posti ja logistiikka-alan unionin PAU:n lakon aikana. Laskujen maksuaika pidennetään kuitenkin 30 päivään. Jos lakko pitkittyy, tiedotetaan asiasta myöhemmin lisää.
11.11.2019

Sipoon kunnallisvero säilyy 19,25 prosentissa ensi vuonna

Sipoon kunnanvaltuusto on päättänyt vahvistaa kunnan vuoden 2020 tuloveroprosentiksi 19,25. Valtuusto vahvisti ensi vuoden veroprosentit kokouksessaan tänään (11.11.2019).
07.11.2019

Valtuusto aloittaa talousarvion käsittelyn maanantaina – seuraa livelähetystä

Sipoon kunnanvaltuusto aloittaa vuoden 2020 talousarvion ja vuosien 2020-2022 taloussuunnitelman käsittelyn maanantaina 11.11.2019. Lisäksi kokouksessa käsitellään vuoden 2020 tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen.
04.11.2019

Suomenruotsalaisia artisteja uusine tarinoineen!

Topeliussalissa kuullaan 8.11. klo 19 kahta suomenruotsalaista laulaja-lauluntekijää, Frida Anderssonia ja Fredrik Furua. Kummankin voimakkaan tulkitsijan musiikissa kuuluu pikkukaupungin harmonian yhdistyminen suurkaupunkikaipuuseen, suomalaisen maalaismaiseman ja Tukholman sykkeen kohtaaminen.
tagit: kulttuuri
04.11.2019

Onko jätevesijärjestelmäsi kunnossa?

Pohjavesialueilla ja vesistön sekä meren lähialueilla olevan kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän uusimiseksi varattu siirtymäaika päättyi 31.10.2019. Tämä tarkoittaa sitä, että näillä alueilla olevat vanhanaikaiset jätevesijärjestelmät, tyypillisesti pelkät sakokaivot, tulisi nyt olla saatettuna nykyvaatimuksia vastaavalle puhdistustasolle.
01.11.2019

Päiväkoti Pikkusydän on valmis ottamaan lapset vastaan

Päiväkoti Pikkusydän on saanut kalusteet paikalleen. Lelut odottavat leikkijöitä ja tilat on tuuletettu. Kaikki on valmiina siihen, kun lapset ottavat uuden rakennuksen käyttöönsä maanantaina 4.11.2019.
29.10.2019

HSL tiedottaa: Pisimpien matkojen lipunhinnat laskevat vuoden 2020 alussa

HSL:n hallitus päätti lippujen hinnoista kokouksessaan 29.10. Pisimpien matkojen lippujen hintoihin tulee alennuksia vuoden 2020 alussa, kun ABC-, BCD-, CD- ja ABCD-lippujen hinnat laskevat. Hinnanalennus koskee sekä kerta- että kausilippuja. AB-, BC- ja D-lippujen hinnat eivät muutu.
29.10.2019

Rosk'n Roll tiedottaa: Jäteasemat siirtyvät talviaukioloaikoihin

Rosk’n Rollin jäteasemilla siirrytään marraskuun alusta talviaukioloaikoihin. Hangon, Tammisaaren, Sipoon ja Loviisan jäteasemien lauantaiaukiolot päättyvät, ja Karjalohjan aseman keskiviikon aukiolo päättyy. Karkkilan jäteasema puolestaan sulkee ovensa maanantaisin ja keskiviikkoisin tuntia aiemmin.

Arkisto

2019 (219)

2018 (264)

2017 (257)

2016 (243)

2015 (172)

2014 (200)

2013 (155)

2012 (143)

2011 (87)

2010 (36)

2009 (8)

2008 (2)