Purkulupa

Lupahakemuksessa selvitetään purkamistyön järjestäminen. Omakotitalon kokoisen ja sitä suuremman rakennuksen osalta selvitetään myös edellytykset huolehtia syntyvän rakennusjätteen käsittelystä sekä käyttökelpoisten rakennusosien hyväksi käyttämisestä.

Purkuilmoitus

Kun purkamiseen ei tarvita lupaa, tulee ilmoitus purkamisesta tehdä Lupapisteessä 30 päivää ennen purkamistyöhön ryhtymistä.

Mainitun ajan kuluessa kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi kuitenkin edellyttää purkuluvan hakemista, mikäli se on yleisen edun tai naapureiden oikeusturvan kannalta tarpeen.

Toimi näin

Selvitä lupahakemuksessa , miten purkutyö järjestetään ja rakennusjäte käsitellään, sekä voidaanko käyttökelpoisia osia vielä käyttää hyödyksi. Jätä hakemus kunnan rakennusvalvonnalle.

Purkulupaa haetaan Lupapiste -palvelun kautta.

Kenelle ja millä ehdoin

Rakennuksen purkaminen edellyttää vastaavan työnjohtajan hyväksymistä ellei purkutyö ole vähäinen.

Lupaa ei tarvita, jos voimassa oleva rakennuslupa tai muu viranomaispäätös edellyttää rakennuksen purkamista. Lupaa ei tarvita myöskään talousrakennuksen tai muun vähäisen rakennuksen purkuun, ellei kyseessä ole esimerkiksi historiallisesti merkittävä tai rakennustaiteellisesti arvokas rakennus.

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.

Tausta ja lainsäädäntö

Asemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan pääsääntöisesti purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. Purkamislupa on haettava myös asemakaava-alueen ulkopuolella oleville kohteille, jos alueella on rakennuskielto tai jos yleiskaavassa niin määrätään.

Vaikka purkuun ei tarvittaisi lupaa, purkamisesta on tehtävä purkamisilmoitus rakennusvalvonnalle 30 päivää ennen työn aloitusta.

Maankäyttö- ja rakennuslaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132

Verkkoasiointi