Vapautus vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä
Kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti liittyä kunnan vesihuoltolaitoksen vesi- ja viemäriverkkoihin. Kunnan ympäristöviranomainen voi kuitenkin hakemuksesta myöntää rakennettavalle kiinteistölle vapautuksen liittymisestä vesi- tai viemäriverkkoon.
Vapautus voidaan myöntää, jos liittyminen verkostoon muodostuisi kohtuuttoman kalliiksi tai vaikeaksi, jos palveluiden tarve on erittäin vähäinen tai vapautukseen on muuten erityinen syy. Vapauttaminen ei saa vaarantaa alueen asianmukaista vesihuoltoa. Kiinteistöllä pitää olla myös käytettävissään riittävästi asianmukaista talousvettä.
Vapautuksen saajan on huolehdittava, että kiinteistön jätevedet johdetaan pois ja käsitellään ympäristönsuojelulain vaatimusten mukaisesti. Yleensä kiinteistöllä pitää olla oma saostus- tai umpisäiliö tai muu ratkaisu, joka täyttää lain vaatimukset.
Toimi näin
Vapautushakemus tehdään kunnan ympäristöviranomaiselle.
Tausta ja lainsäädäntö
Kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti liittyä kunnan tai kuntayhtymän vesihuoltolaitoksen vesi- ja viemäriverkkoihin. Velvoite koskee erityisesti asemakaava-alueen kiinteistöjä. Kunnan ympäristöviranomainen voi hakemuksesta myöntää rakennettavalle kiinteistölle vapautuksen liittymisestä vesi- tai viemäriverkkoon.
Vapautuksen voi saada, jos liittyminen verkostoon muodostuisi kohtuuttoman kalliiksi tai vaikeaksi, jos palveluiden tarve on erittäin vähäinen tai vapautukseen on muuten erityinen syy. Vapauttaminen ei saa vaarantaa alueen asianmukaista vesihuoltoa. Kiinteistöllä pitää olla myös käytettävissään riittävästi asianmukaista talousvettä.
Vapautuksen saajan on huolehdittava kiinteistön jätevesien johtamisesta pois ja käsittelemisestä ympäristönsuojelulain vaatimusten mukaisesti. Yleensä kiinteistöllä pitää olla oma saostus- tai umpisäiliö tai muu ratkaisu, joka täyttää lain vaatimukset.
Ympäristönsuojelulaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20140527