Omakotitontit | Pohjanniitty

Pohjanniityn asemakaava (NG 9) on valmistunut vuonna 2020. Pohjanniitty sijaitsee Nikkilässä, suositulla ja kehittyvällä Nikkilän kartanon alueella hyvien ulkoilumaastojen lähettyvillä. Alueelle on kaavoitettu 28 omakotitonttia, joista yli puolet on myyty. Edellisistä myyntikierroksista jäljelle jääneet tontit tulevat vapaasti haettaviksi 2.10.2023. Tontit luovutetaan kiinteään hintaan varausjärjestyksessä.

Pohjanniityn sijainti

TONTIN HAKEMINEN

Oma asiointiin pääset oheisesta linkistä, valitse sivun yläreunan valikosta Rakentaminen, jonka jälkeen valitse sivun oikeasta reunasta Omakotitonttihakemus Pohjanniitty:

Tonttia voi hakea yksityinen henkilö asuinkunnasta riippumatta. Tontteja voivat hakea myös ne, jotka ovat saaneet Sipoon kunnalta tontin viimeisen viiden vuoden sisällä.

TIETOA TONTEISTA

Alueelle on laadittu sitovat rakentamistapaohjeet, joihin kannattaa tutustua. Rakennustapaohjeissa on korttelikohtaiset ohjeet koskien rakennusten väritystä ja ulkonäköä. Asemakaavasivustolta löytyy myös kaavatyötä varten tehdyn rakennettavuusselvityksen tulokset. Ennen rakentamista ostajan on teetettävä tarkempi maaperäselvitys oman tonttinsa osalta.

Asemakaavaan on tonteille merkitty suurin sallittu kerrosluku. Tonteille voi rakentaa rakennuksen, jossa on tätä vähemmän kerroksia, mutta siinä tapauksessa on otettava huomioon, että rakennuksen voi sijoittaa vain kaavassa määrätylle rakennusalalle ja enintään 17 % tontin pinta-alasta voi käyttää rakentamiseen. Kaikkea tontin rakennusoikeutta ei voi siis käyttää, jos rakennetaan yksikerroksinen talo.

Asemakaavassa on osoitettu rakennukset paikoitellen alle 8 metrin päähän toisistaan, jolloin on huomioitava palomääräykset.

Hulevedet ohjataan tontista riippuen joko hulevesiputkistoon tai ojaan.

Alueen vieressä on aiemmin sijainnut ampumarata. Tonttien maaperän puhtauden varmistamiseksi on kadunrakentamisen yhteydessä otettu maaperänäytteitä tonteilta, ja näissä näytteissä ei ole ilmennyt raja-arvot ylittäviä raskasmetallipitoisuuksia.

Alueen länsipuolelle ollaan kaavoittamassa Nikkilän kartanon kaava-aluetta. Linkki kaavahanketta koskeviin tietoihin löytyy täältä.

Tontit myydään sellaisessa kunnossa missä ne ovat myyntihetkellä.

 

Suuntaa antava esimerkkilaskelma tontinostan kustannuksista

21.3.2022 järjestetyn tontti-infon materiaalia

21.3.2022 infotilaisuuden esitys tonttien myynnistä

Kooste 21.3..2022 infotilaisuuden kysymyksistä

Tietoa alueen kunnallistekniikasta (21.3. infotilaisuudesta)

 

 

MYYNTIIN TULEVAT TONTIT

 

Alueella ei ole tällä hetkellä vapaita tontteja.  Jos kortteleissa 1539 ja 1540 vielä varattuna olevia tontteja vapautuu varauksesta aikana, ilmoitetaan niistä tällä sivulla vapautumisen jälkeen.

Tiedustelut

Tontinmyyntiin liittyen:

Maankäyttöinsinööri Maija Lääti (tavoitettavissa 7.1.2025 alkaen)
+358 50 536 1408
etunimi.sukunimi@sipoo.fi

Rakentamiseen liittyen:

Lupa-arkkitehti Eeva Kilpiä, etunimi.sukunimi@sipoo.fi