HUS tiedottaa: Koronatietoni.fi-palvelusta saa maksuttoman todistuksen koronatestin tuloksesta

Todistuksella voi todistaa tuoreen negatiivisen koronatestituloksen esimerkiksi välttämättömän matkustamisen yhteydessä.

-Koronatestin tuloksen osoittavaa todistusta ovat toivoneet etenkin ne, joille matkustaminen ulkomaille on välttämätöntä. Automatisoitu prosessi vähentää painetta terveydenhuollosta, kun todistuksen saa itsepalveluna. Todistuksia on kysytty enenevissä määrin nyt, kun useat maat ja liikennöitsijät ovat alkaneet niitä vaatia, toteaa HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

Koronatestitodistukseen on merkitty henkilötiedot, testipäivä ja testaustapa. Tarvittaessa todistukseen voi täydentää myös passin tiedot, jos kohdemaa sitä edellyttää.

Palvelun käyttö edellyttää vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Todistuksen hankkiminen toisen henkilön, kuten lapsen, puolesta tulee mahdolliseksi myöhemmin. Palvelu toimii HUS Diagnostiikkakeskuksen analysoimissa koronatesteissä Uudenmaan ja Kymenlaakson asukkaille.

Koronatietoni.fi-palvelu avautui tiistaina 23.2.2021 ensin suomeksi, mutta se laajenee jatkossa myös ruotsin- ja englanninkieliseksi. Palvelun on tuottanut HUS.

 

Viimeksi muokattu 23.02.2021