Kumlansilta on avattu käyttöön ja puistoalueen rakentaminen edistyy Sipoon Jokilaaksossa

Kumlansilta on Jokilaakson asemakaavan (N 40) mukainen katuyhteys, joka valmistuttuaan tulee korvamaan Laaksosuontien vanhan ylikulkusillan. Sillalle rakennettiin ajokaistat kumpaankin suuntaan sekä kevyen liikenteen väylät molemmille reunoille. Vanha siltayhteys Laaksosuontieltä tullaan samalla rauhoittamaan kävelijöille ja pyöräilijöille. Jokilaakson alueelle ja Sipoonjoen ympäristöön tullaan näin lisäämään kevyelle liikenteelle ja ulkoiluun tarkoitettuja reittejä.

Kumlansillan katusuunnitelma oli kuulutettavana syksyllä 2019 ja rakentaminen lähti käyntiin alkuvuodesta 2020 urakoitsijan valinnalla. Urakoitsija aloitti työt maaliskuussa ja rakentaminen eteni aikataulussa. Rakentamiselle oli varattu talousarviossa reilu miljoona euroa, minkä sisällä pysyttiin. Rakennuttajainsinööri Ari Luomala on tyytyväinen sillan valmistumiseen ja onnistuneeseen yhteistyöhön urakoitsijan kanssa.

Jokilaakson puiston viherrakentaminen etenee

Jokilaakson puistoalueella on tehty vuoden 2020 aikana paljon viherrakennustöitä. Nikkiläntien etelänpuoleista puistoaluetta kehitettiin huomattavasti kesän ja syksyn aikana. Puistoon on istutettu runsaasti uusia nurmialueita ja rakennettu vesiaiheinen istutuskokonaisuus sekä asennettu puistonpenkkejä ja roskiksia. Samalla myös Jokilaakson viljelypalsta-aluetta laajennettiin. Lisäksi uudet ympäristötaideteokset Spiritus Lux ja Ajasta I/II asennettiin paikoilleen.

Puiston rakentamista jatketaan ensi vuonna erityistesti Jokilaakson pohjoispuolella. Tänä syksynä Nikkiläntien pohjoispuolelle on jo rakennettu niittymäisiä kumpareita. Lisäksi koko Jokilaakson alueelle on istutettu lähes 100 puuta. Kunnanpuutarhuri Kari Ojamies toivoo, että keväällä saisimme iloita ensimmäisistä omena- ja kirsikkapuun kukista.

 

Lisätietoja:

Ari Luomala
Rakennuttajainsinööri
Katu- ja viheralueet
ari.luomala (at) sipoo.fi

 

Kari Ojamies
Kunnanpuutarhuri
Katu- ja viheralueet
kari.ojamies (at) sipoo.fi

 

Viimeksi muokattu 05.07.2022