Uutiset
Sibbo gymnasiumissa kahdella opiskelijalla koronavirustartunta – Lukio siirtyy etäopetukseen
Koulun lähiopetus keskeytettiin tänä aamuna, kun tieto mahdollisesta altistumisesta lukiossa saatiin. Koulu siirtyy huomisesta etäopetukseen 6.11.2020 asti. Tartuttavuusaikana opetuksessa olleen opiskelijan lähikontakteja ja karanteeniin asetettavia selvitetään parhaillaan. Kunnan tartuntatautiyksikkö on puhelimitse yhteydessä kaikkiin karanteeniin asetettaviin tämän päivän aikana. Sairastuneet opiskelijat on määrätty eristykseen.
Nikkilässä sijaitsevassa Sibbo gymnasiumissa on yhteensä noin 150 opiskelijaa. Sipoossa on ollut voimassa kasvomaskisuositus toisen asteen oppilaitoksissa muutaman viikon ajan. Suositusta on noudatettu hyvin kattavasti Sipoon lukioissa. Sibbo gymnasiumissa on myös laadittuna varautumissuunnitelma, jossa on huomioitu toiminta koronavirustilanteessa ja varauduttu etäopetukseen siirtymiseen.
Pyydämme sipoolaisia hakeutumaan koronavirustestiin, jos heillä on vähäisiäkään koronavirukseen viittaavia oireita. Ajan näytteenottoon voi varata itse Koronabotin kautta tai soittamalla arkisin klo 8-16 Sipoon terveyskeskukseen numeroon 09 2353 6001 ja muina aikoina Päivystysapu-puhelinpalveluun 116 117. Koronavirustaudin oireita ovat flunssaoireet, kuten yskä, hengenahdistus, lihaskivut, kurkkukipu, nuha, väsymys ja kuume. Myös haju- tai makuaistin äkillinen katoaminen voi olla taudin oire. Ripuli ja vatsaoireet saattavat liittyä koronavirustautiin, jos niillä ei ole muuta ilmeistä syytä.
Karanteeni: Karanteenilla tarkoitetaan terveen henkilön liikkumisvapauden rajoittamista. Karanteeniin asetetaan oireeton, terve henkilö, joka on altistunut koronavirukselle oltuaan esimerkiksi kontaktissa tartunnan saaneeseen. Karanteenilla estetään tartuntoja mahdolliselta oireettomalta tartunnankantajalta muihin henkilöihin.
Eristys: Eristyksellä tarkoitetaan tarttuvaa tautia sairastavan potilaan eristämistä terveistä. Eristykseen asetetaan siis henkilö, jolla on todettu koronavirustartunta. Eristys voidaan toteuttaa kotona tai sairaalassa. Tällä halutaan välttää mahdolliset jatkotartunnat.
Viimeksi muokattu 05.11.2021