Sipoon kunta perustaa uuden vesihuoltoyhtiön Östersundomiin

Kunnanhallitus päätti hyväksyä Östersundomin Vesi Oy:n perustamissopimuksen kokouksessaan eilen (16.12.2024) ja esittää valtuustolle hyväksyttäväksi sopimusta liiketoimintasiirrosta. Asia on tarkoitus käsitellä Sipoon valtuustossa sen jälkeen, kun Östersundomin Vesi Oy on merkitty yhtiörekisteriin.

Yhtiöittämisen kautta pyritään turvaamaan alueen vesihuoltopalvelut myös tulevaisuudessa. Yhtiöittämisellä halutaan varmistaa, että Östersundomin vesihuollon toiminta-alueesta voidaan huolehtia mahdollisimman hyvin ja kasvavan Östersundomin tarpeiden mukaisesti. Sipoolla on vesihuoltolain mukaan velvollisuus huolehtia alueen vesihuollosta yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaavasti.

Suunniteltu asukasmäärän kasvu vaatii investointeja

Östersundomin vesihuoltojärjestelmän kapasiteetti on jo nyt lähes kokonaan käytössä. Samaan aikaan Helsingillä on suunnitteilla Östersundomin alueelle lähivuosina runsaasti uutta asemakaavoitusta, joka moninkertaistaa asukasmäärän Östersundomin vesihuollon toiminta-alueella ja lisää merkittävästi veden kulutusta. Alueen vesihuollon kapasiteettia on siis tarve lisätä, mikä edellyttää uuden ja laajan runkojohtojärjestelmän toteuttamista.

Uusi yhtiö vastaa investointien rahoittamisesta ja toteuttamisesta sekä myös yhteistyöstä Helsingin kaupungin kanssa. Yhtiöittäminen selkeyttää vesihuollon tehtäviä ja hallintoa alueella. Monet vesihuollon tehtävät ja infran ylläpito vaativat yhteensovittamista alueen kunnan kanssa. Yhtiö voi yhteensovittaa toimintansa suoraan Helsingin kaupungin kanssa.

Liiketoimintasiirron ennakkoehtona tulee olemaan muun muassa Helsingin kaupunki siirtää Sipoon Vedellä olevan Helsingin Östersundomin toiminta-alueen Östersundomin Vesi Oy:lle. Sipoon kunnalle yhtiön tulee merkitä 100 osaketta, joiden merkintähinta on yhteenlaskettuna 13,6 miljoonaa euroa.

Yhtiölle luovutettavan vesihuolto-omaisuuden käypä nykyarvo on noin 13,9 miljoonaa euroa. Östersundomin alueen vesi- ja viemäriverkoston nykyisen arvon on määrittänyt Sweco Oy. Teknisesti Östersundomin nykyinen vesihuoltojärjestelmä on hyvässä kunnossa.

Yhtiö pystyy tarjoamaan hyvät ja maksuiltaan kohtuulliset palvelut

Yhtiön tulevaa talouden kehitystä on mallintanut KPMG Oy Ab. Ensimmäisinä vuosina yhtiön arvioidaan tekevän tappiota tarvittavien suurten investointien takia. Mallinnuksen mukaan yhtiön talous on kuitenkin tasapainossa noin seitsemän vuoden kuluttua. Sipoo voisi saada osinkotuottoja yhtiöstä 2030-luvulta alkaen.

Talouden tasapainottamiseksi yhtiön arvioidaan joutuvan nostamaan veden hintaa ensimmäisten seitsemän vuoden aikana maltillisesti. Hinnoittelun korotustarpeen arvioidaan olevan saman verran kuin HSY:n (Helsingin seudun ympäristöpalvelut) päättämä korotustarve HSY:n toiminta-alueen hinnoitteluun, eli noin 3 prosenttia vuosittain kymmenen vuoden ajan.

Toimintaympäristön mahdolliset muutokset vaikuttavat Östersundomin alueen vesihuollon hinnoitteluun. Östersundomin vesihuollon maksujen mahdollinen nousu on riippuvainen HSY:n hinnoittelusta ja alueelle suunnitellun asukaskasvun toteutumisesta.

Viimeksi muokattu 17.12.2024