Uutiset
Sipoon kunta: Voimajohtohankkeessa tulisi hyödyntää olemassa olevaa johtoreittiä
Fingrid Oyj suunnittelee uuden 400 kilovoltin voimajohtoyhteyden rakentamista Porvoon Anttilan ja Vantaan Länsisalmen sähköasemien välille. Voimajohto voidaan rakentaa pääosin nykyisen voimajohdon rinnalle tai yhteispylvääseen nykyisen voimajohdon kanssa, mutta muutamalla osuudella reittivaihtoehto sijoittuu uuteen maastokäytävään. Tarkasteltavat johtoreitit sijoittuvat osittain Sipooseen.
Kunnan lausunnon mukaan sähköverkon siirtokapasiteetin lisääminen on sekä huoltovarmuuden että puhtaan siirtymän ja teollisuuden sähköistämisen kannalta erittäin olennaista ja tärkeää.
Kunnan mukaan hankkeessa tulisi hyödyntää nykyisiä johtokäytäviä mahdollisimman pitkälti, jotta haitat asukkaille saataisiin minimoitua.
-Sipoon kunta katsoo, että nykyisten, olemassa olevien voimajohtokäytävien hyödyntäminen uusien voimajohtokäytävien osalta on mitä luultavimmin suuressa osassa tapauksia vaikutuksiltaan vähäisempi vaihtoehto verrattuna uusien laajamittaisten käytävien avaamiselle.
Kunta toivoo, että erityisesti Immersbyn kohdalla arvioidaan vaikutuksia sekä maisemaan että asukkaisiin. Kunta muistuttaa lausunnossaan, että Immersbyn kyläalue, viljelymaisemat ja Sipoonjoen jokilaakso muodostavat harvinaisen maisemakokonaisuuden pääkaupunkiseudun kupeessa. Kunnan mielestä Immersbyn kohdalla ainoa vaihtoehtoinen linjaus on niin kutsuttu F-H-J, jossa voidaan hyödyntää olemassa olevaa johtoreittiä miltei koko matkalta.
Viimeksi muokattu 29.11.2024