Uutiset
Sipoon maisemapeltojen auringonkukat ovat nyt kukassa Nikkilässä, Hansaksessa ja Vaahteramäessä
Nikkilän pelto sijaitsee Jokilaakson puistoalueen ja Itäisen Jokipuiston tuntumassa Runeberginkujan itäpuolella. Vaahteramäen pelto sijaitsee Muuntajantiellä.
Hansaksessa kukkapellot ovat Hansaksenkaaren, Hansaksentien ja Söderkullantien tuntumassa, eli Söderkullan kartanoa vastapäätä. Hansaksen maisemapellon alueella saattaa liikkua työkoneita, joten noudatathan erityistä varovaisuutta Hansaksen maisemapellolla.
Peltojen tarkan sijainnin kartalla näet alla olevista kuvista. Olethan tarkka siitä, että ihastelet ja poimit kukkia ainoastaan kunnan maisemapelloilta, etkä eksy yksityisille pelloille.
Kunnan maisemapellot Nikkilässä. Kunnan peltoja ovat karttaan kellertävällä värillä rajatut alueet. Auringonkukkia on kylvetty Runeberginkujan itäpuolen pellolle. Toiselle puolelle on kylvetty tänä vuonna kauraa, jota voi myös vapaasti poimia esimerkiksi kauralyhteisiin syksymmällä.
Kunnan maisemapelto Vaahteramäessä. Kunnan pelto on karttaan kellertävällä värillä rajattu alue.
Kunnan maisemapellot Hansaksessa. Kunnan peltoja ovat karttaan kellertävällä värillä rajatut alueet.
Vältäthän kukkien tallomista liikkuessasi maisemapelloilla, jotta iloa kukista riittäisi mahdollisimman monelle. Jos saavut nauttimaan kukkaloistosta autolla, muistathan pysäköidä autosi turvallisesti ja sallituille pysäköintipaikoille muuta liikennettä häiritsemättä.
Kukintaa voi lisäksi ihastella parhaillaan Nikkilän keskuspuiston monimuotoisuuspuistossa Eteläisen koulutien varrella. Puistossa kukkivia kukkia ei kuitenkaan saa poimia. Monimuotoisuuspuistossa kukkii isokokoisia ja näyttäviä keltaisia auringonkukkia. Lisäksi puistossa voi ihailla parhaillaan kukassa olevia hortensioita, tädykkeitä, rantakukkia, päivänliljoja ja sinipallo-ohdakkeita.
Auringonkukat kukoistavat kesän lopusta alkusyksyyn, mutta niiden huippukukinta-aika kestää vain muutaman viikon.
Viimeksi muokattu 09.08.2024