Sipoon uusi Nuorkka avaa ovensa Wessman-talossa maanantaina 28.10.2024

Nuorisopalvelupäällikkö Mia Liljebergin mukaan uuden tilan keskeinen sijainti helpottaa nuorten saapumista paikalle ja lisää tilan näkyvyyttä. Wessman-talo sijaitsee osoitteessa Iso Kylätie 8H, eli Nikkilän Sydämen ja Päiväkoti Pikkusydämen vieressä.

-Esimerkiksi Nikkilän Sydämen oppilaat voivat siirtyä heti koulun päätyttyä Wessman-taloon. Wessman-talo on myös hyvin saavutettavissa julkisilla kulkuvälineillä. Tavoitamme paremmin siis myös ne nuoret, jotka asuvat koulukuljetusmatkan päässä Nuorkasta, Liljeberg kertoo.

Samaan aikaan toimintaa eri ikäisille

Vanhassa nuorisotalossa pohjaratkaisu esti toiminnan järjestämisen samaan aikaan eri ikäisille nuorille, ja palveluaikoja jouduttiin rajaamaan erikseen eri ikäisille lapsille ja nuorille. Uudessa tilassa on erillisiä tiloja, jolloin 13 vuotta täyttäneille ja alle 13-vuotiaille voidaan tarjota toimintaa yhtä aikaa.

-Iltapäivisin yläkerrassa voi olla avointa toimintaa ja samaan aikaan alakerrassa voi olla alle 13-vuotiaiden toimintatila. Saman aikainen toiminta vähentää varmasti lasten ja nuorten tarvetta kokoontua esimerkiksi kirjastossa, Liljeberg kertoo.

Pienryhmiä, kerhoja ja Hobaria

Aiempaa monipuolisempi tila mahdollistaa myös erilaisten työpajojen, kerhojen, pienryhmien ja tapahtumien tehokkaamman järjestämisen. Lasten ja nuorten toimintakeskuksessa mahtuu järjestämään samaan aikaan nuorisotilatoimintaa ja ohjattua toimintaa, kuten esimerkiksi Suomen harrastamisen mallin Hobarin kerhoa. Tilat ovat myös järjestöjen hyödynnettävissä. 

-Saamme Wessman-taloon myös erilliset pelihuoneet. Myös niiden avulla Nuorkka houkuttelee aiempaa laajempaa käyttäjäkuntaa, Liljeberg sanoo.

Uusiin tiloihin voi edelleen tulla viettämään aikaa kavereiden kanssa, tekemään läksyjä, askartelemaan, laittamaan ruokaa tai esimerkiksi juttelemaan nuoriso-ohjaajien kanssa.

-Meillä on uusissakin tiloissa lasten ja nuorten vapaasti käytettävissä muun muassa biljardi- ja pingispöytä, soittimia, pelitietokoneita ja pelikonsoleita sekä lauta- ja korttipelejä, Liljeberg kertoo.

Uudet tilat tulevat myös Timmiin vuokrattaviksi yksityisten ja yhdistysten käyttöön esimerkiksi syntymäpäiväjuhlien tai kokousten järjestämiseen. 

Oma tila lapsille ja nuorille

Lasten ja nuorten toimintakeskuksesta halutaan tehdä osallistava ja innostava lasten oma tila.

-Tilan suunnittelussa on huomioitu lasten ja nuorten tarpeet ja toiveet. Toivomme, että lapset ja nuoret kokevat uuden Nuorkan heidän omaksi tilakseen ja haluavat osallistua tilan ylläpitoon sekä ohjelman suunnitteluun, Liljeberg kertoo.

Lapset ja nuoret ovat päässeet osallistumaan jo esimerkiksi uuden Nuorkan ulkokyltin suunnitteluun. Ehdotuksia kyltin taustakuviosta pyydettiin nuorilta elo-syyskuussa. Kyltti paljastetaan Nuorkan avajaisissa.

Avajaistapahtuma vietetään lauantaina 25.1.2025

Uuden lasten ja nuorten toimintakeskuksen Nuorkan avajaisia vietetään 25.1.2025

Avajaisten ohjelma täydentyy tapahtumakalenteriin. Voit myös seurata Nuorkan tapahtumia Facebookissa: Nikkilän nuorisotalo ja Instagramissa: @nuorkka_unkan

Tervetuloa avajaisiin tutustumaan Nuorkkaan!

Nuorkan aukioloajat 28.10. alkaen

7–13-vuotiaat 
Ma, ke ja to klo 13-18

13–20-vuotiaat
Ma, ke, to klo 13-21
pe-la klo 16-23

Viimeksi muokattu 21.10.2024