Uutiset
Talman koulun entinen liikuntasali on tilapäisesti pois käytöstä
Vesivahinko havaittiin liikuntasalin pukuhuonetiloissa marraskuun alussa. Pukuhuonetiloista veden todettiin kulkeutuneen myös liikuntasalin puolelle. Vesivahinko johtui lämpimän käyttövesiputken pistesyöpymisestä.
Käyttövesiputki on korjattu, kostuneet rakenteet on avattu ja niitä kuivatetaan parhaillaan. Kuivauksen jälkeen vaurioitunut kohta tarkastusmitataan ja sen jälkeen avatut rakenteet palautetaan kuntoon.
Liikuntasali tulee olemaan pois käytöstä korjauksen ajan, ainakin tämän vuoden loppuun saakka. Liikuntasali on ollut pääosin urheiluseurojen käytössä viime aikoina.
Salin käyttäjät voivat tiedustella korvaavia liikuntatiloja käyttöönsä liikuntapalvelulta. Vuokrattavat liikuntatilat ovat nähtävissä ja varattavissa kunnan Timmi-palvelussa.
Kunta on yhteydessä liikuntasalin käyttäjiin ja ilmoittaa heille, kun Talman koulun entinen liikuntasali on taas käytettävissä.
Liikuntasalin rakennusosa on valmistunut vuonna 1999, eikä rakennuksen iän puolesta käyttövesiputkien syöpymien pitäisi olla vielä todennäköisiä. Koska syöpymä on tapahtunut, teettää kunta käyttövesiputkien kuntotutkimuksen. Salin alapuoliseen betonilaattaan jo tehdyssä kosteuskartoituksessa kaikki muut näytteenottopaikat olivat kuivia, paitsi kohta, jossa kosteusvaurio havaittiin.
Lisäksi Talman koulun entiselle rakennukselle on tarkoitus tehdä sisäilmatutkimukset keväällä 2025. Tutkimusten tarkoituksena on varmistaa tilojen terveellisyys ja turvallisuus käyttöä varten. Sisäilmatutkimukset eivät liity kosteusvaurioon.
Viimeksi muokattu 03.12.2024